HOLLOLA-LAHTI. Hämeen poliisi on tehostanut nuorten toiminnan seuraamista sekä Hollolassa, että Lahdessa. Poliisin mukaan Hollolassa ja Lahdessa on viime päivinä ollut muutamia useiden nuorten kokoontumisia, joissa on ollut uhkaavaa käyttäytymistä.
Poliisi on saanut näistä nuorten oirehtimisista ilmoituksia ja ryhtynyt toimenpiteisiin.
Hollolassa välikohtaus, jossa osallisena kymmenkunta nuorta.
Rikoskomisario Jari Kiiskinen Hämeen poliisilaitokselta kertoo, että poliisi on esimerkiksi tänään tiistaina 20. helmikuuta saanut tiedon eilen maanantaina 19. helmikuuta illalla puoli kuuden jälkeen Hollolan kirjastolla tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta, johon ilmoituksen mukaan osallistui kymmenkunta nuorta.
Kiiskisen mukaan poliisi on näiden tilanteiden vuoksi tehostanut nuorten toiminnan seuraamista sekä Hollolassa, että Lahdessa. Poliisi on myös varautunut tarvittavilla resursseilla ja haluaa näin ennalta estää mahdolliset yhteenotot tai muut väkivaltatilanteet nuorten välillä.
– Hämeen poliisilaitos haluaa toiminnallaan estää ennalta mahdollisimman aikaisin nuorten rikos- ja väkivaltakierteet, Kiiskinen sanoo.