Nuoret tehtailleet alkoholivarkauksia Lapissa – nuorin epäilty 12-vuotias

Julkaistu


POLIISIUUTISET – LAPPI

Poliisi on selvittänyt nuorten tekemiä alkoholivarkauksia Lapissa, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Nuorin epäilty on 12-vuotias.

Lapin poliisilaitos on selvittänyt useita nuorten viime kuukausien aikana tekemiä myymälävarkauksia, joissa on anastettu alkoholijuomia. Lapin poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnon ryhmänjohtaja, ylikonstaapeli Pekka Alamommo kertoo, että nuorin alkoholin anastamisesta epäilty on ollut 12-vuotias.

Poliisin tietoon on tullut huolestuttava määrä sellaisia tapauksia, joissa nuori on mennyt kauppaan ja poistunut sieltä mukanaan vaihteleva määrä olutta tai siideriä.

Jos myymälävarkaudesta epäilty henkilö on yli 15-vuotias, voi paikalle kutsuttu partio kirjoittaa hänelle sakon jo tapahtumapaikalla. 

Nuorin tällaiseen rikolliseen tekoon epäilty on ollut 12-vuotias. Vaikka alle 15-vuotias ei nuoresta iästä johtuen olekaan rikosoikeudellisessa vastuussa, hän on silti aina velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkinta keskitetty EET:lle.

Myös alle 15-vuotias rikolliseen tekoon epäilty joutuu tutkinnallisten toimenpiteiden kohteeksi. Rovaniemellä ja Meri-Lapissa kaikki alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkinta on keskitetty Lapin poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnon ryhmän tutkittaviksi. Tällä hetkellä koko Lapin alueella toimiva poliisin ennalta estävän toiminnon ryhmä työskentelee Rovaniemeltä, Kemistä ja Torniosta käsin. Ryhmää kutsutaan lyhyemmin nimellä EET-ryhmä.

Käytännössä kauppiaat ilmoittavat kaikki alaikäisten tekemät myymälävarkaudet poliisille, vaikka anastetut tuotteet saataisiinkin takaisin myyntikuntoisina. Alamommo on hyvillään kauppiaiden ilmoitusaktiivisuudesta ja kuvaakin ilmoittamista nuoresta välittämiseksi. 

– Näin viranomaisilla on tiedon saatuamme tilaisuus puuttua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa nuoren henkilön rikoksella oireilevaan käyttäytymiseen. Varhainen puuttuminen on erittäin tärkeää, sillä siten voidaan helpommin estää lasta ajautumasta väärille poluille, Alamommo kertaa. 

Poliisi ottaa aina yhteyttä vanhempiin kohdatessaan alaikäisen rikoksentekijän. Usein asiasta tehdään myös ilmoitus lastensuojeluviranomaisille.

Ankkuri-malli perustuu moniviranomaisyhteistyöhön.

Asian käsittelyä saatetaan jatkaa moniammatillisesti esimerkiksi lapsen asiaa hoitavan sosiaaliviranomaisen tai moniammatillisen Ankkuri-tiimin kanssa. Ankkuri-toiminnassa alle 18-vuotias nuori huoltajineen osallistuu Ankkuri-tapaamiseen. 

Nuoren kanssa tapahtuvaan positiiviseen kohtaamiseen kouluttautuneessa Ankkuri-tiimissä on edustus poliisista, sosiaalipalveluista, terveydenhuollosta ja nuorisopalveluista. Ennen Ankkuri-tapaamista mietitään tarkkaan kulloinkin paikalle tarvittava osaaminen. Tarkoituksena on pitää osallistujamäärä mahdollisimman pienenä, jotta keskusteluyhteyden rakentuminen olisi helppoa ja asioiden juurisyihin päästäisiin paremmin käsiksi. 

Ankkuri-tiimi tekee tiivistä yhteistyötä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Usein pelkkä tekemisen puute ohjaa nuoren väärälle polulle, joten yhdistysten ja järjestöjen tarjoamaa toimintaa on usein lähdetty kokeilemaan.

Merkinnät poliisin rekisterissä voivat vaikuttaa pitkään.

Nuoren tulevaisuuden kannalta olisi myös merkittävä asia, jos poliisirekistereihin ei tulisi sellaisia merkintöjä, joista saattaa olla haittaa myöhemmässä vaiheessa esimerkiksi jatko-opiskelupaikan, harjoittelupaikan tai sen ensimmäisen ihan oikean työpaikan saamisessa. Nykyään yhä useammalle alalle tai koulutukseen hakeuduttaessa hakija joutuu toimittamaan selvityksen, että täyttää taustoiltaan esimerkiksi hoitoalalla vaadittavan nuhteettomuuden. 

– Vaikka näistä asioista uutisoidaan jatkuvasti, ei takavuosina tehtyjä asioita ole muistettu ja opiskeluun liittyvän tien katkeaminen tulee joillekin eteen täytenä yllätyksenä, Alamommo toteaa.

Toimintaa jo kuudessa Lapin kunnassa.

Ankkuri-toimintaa on tällä hetkellä jo kuudessa Lapin kunnassa: Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa, Simossa, Keminmaalla ja Ylitorniolla. 

– Muutaman uuden kunnan kanssa on jo käyty keskusteluja Ankkuri-tiimin perustamisesta ja tavoitteena onkin, että pian kaikissa Lapin 21 kunnassa on toimiva Ankkuri-tiimi tukemassa nuorta tämän arkeen liittyvissä asioissa, päättää Alamommo

Lähteenä: Lapin poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kemissä ja Keminmaassa jäi kiinni epäillyt rattijuopot

KEMI - KEMINMAA Lapin poliisin Meri-Lapin kenttäjohtoalueen poliisipartiot saivat kiinni alueen liikenteestä lauantaina kaksi kuljettajaa,...

Vappuna Sodankylän Luostolla syttyneessä rivitalopalossa kuoli yksi ihminen

SODANKYLÄ Viranomaisuutiset uutisoi vappupäivänä rivitalopalosta Sodankylässä. Hätäkeskus sai ilmoituksen rakennuspalosta kello 12.41. Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari...

KRP tutkii Oma Säästöpankkiin liittyviä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia

OMA SÄÄSTÖPANKKI Keskusrikospoliisi tiedottaa aloittaneensa esitutkinnan epäillyistä niin sanotuista arvopaperimarkkinarikoksista, jotka liittyvät Oma Säästöpankkiin. KRP:n mukaan...

Tuoreimmat artikkelit

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...

17-vuotiasta puukotettiin Vantaan Kivistössä – epäiltynä kaksi nuorta

VANTAA Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Kivistössä huhtikuun loppupuolella tapahtunutta epäiltyä törkeää väkivallantekoa, josta epäillään kahta...