MIKKELI – MOISIO
Lisäksi hallussa olevista murtautumiseen liittyvistä välineistä annettiin maksullista muistutusta.
Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Etelä-Savon maakunnassa tapahtunut epäilty omaisuusrikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.
Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan poliisipartion saaneen Hätäkeskukselta tehtävän myöhään tiistaina 29. elokuuta kello 23.30 aikoihin. Vartioimisliikkeen vartija oli huomannut kierroksellaan, kun Moision entisen sairaalan alueella oli liikettä.
Paikalta löytyi neljä nuorta aikuista miestä. Heillä oli hallussa ammatilaisen välineistöä: sorkkarauta, työkaluja, otsalamppuja. Mutta ei hyvää selitystä oleskeluunsa alueella, jossa se oli kiellettyä.
Tarkkaa tietoa ei tapaamishetkellä saatu, oltiinko rakennuksissa käyty sisällä. Se selvinnee myöhemmin.
Nuoret yötyöläiset majoitettiin poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi Mikkelin poliisiasemalle. Lisäksi hallussa olevista murtautumiseen liittyvistä välineistä annettiin maksullista muistutusta.