TAMMELA
Hämeen poliisi tutkii Kanta-Hämeen liikenteessä tapahtunutta epäiltyä törkeää liikennerikosta. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisipartio mittasi valtatie 10:llä Tammelassa puoli kolmen aikaan yöllä vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 139 kilometriä tunnissa, kun kyseisellä alueella olisi saanut ajaa kovimmillaan 80 kilometriä tunnissa.
Kun partio sai auton pysäytettyä, paljastui auton kuljettajaksi 2000-luvulla syntynyt mies.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.