VANTAA
Itä-Uudenmaan poliisilla on tutkittavana pääkaupunkiseudulla Vantaalla tapahtunut kuolintapaus.
Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että nuori mies löydettiin menehtyneenä ulos ajetun auton alta Vantaan Myyrmäessä Ruukuntekijäntiellä.
– Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen perjantain vastaisena yönä noin kello 01.10 aikaan. Tehtävälle osallistui useita poliisin, pelastuslaitoksen ja sairaanhoidon yksiköitä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Tapahtumapaikalla tehtyjen havaintojen perusteella henkilöauto ajautui ulos tieltä ja osui kylki edellä Ruukuntekijäntiellä sijaitsevan pysäköintihallin seinään. Auton vasemman kyljen alta löytyi 20-vuotias mies, joka todettiin paikan päällä menehtyneeksi.
– Tapaus on siirtynyt poliisin tutkintaan ja alkutoimet on käynnistetty. Tällä hetkellä yritämme tavoittaa auton omistajaa tapahtumien kulun selvittämiseksi. Emme voi tässä vaiheessa poissulkea sitä, etteikö tapahtumiin liittyisi tahallisuutta, kertoi Jämsä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti myöhemmin, että poliisi on tavoittanut auton omistajan ja tutkii asiaa tällä hetkellä tappona.
Poliisi teki yöllä alueella etsintää koirapartioiden voimin kuljettajan tavoittamiseksi. Myös kahta todistajaa on puhutettu, mutta kumpikaan heistä ei ollut nähnyt varsinaista onnettomuutta.
– Kaikki tapahtumaa liittyvät tiedot ja silminnäkijähavainnot ovat poliisille tärkeitä. Tiedot pyydämme ilmoittamaan virka-aikana poliisin numeroon 050-399-9026, Jämsä kehottaa.