JOENSUU
Kahden nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Joensuussa myöhään lauantaina. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partion suorittaneen liikennevalvontaa, kun se havaitsi ennen puoltayötä Teollisuustiellä kilvanajon.
Partio mittasi kahdelle henkilöautolle 110:n kilometrin tuntinopeuden alueella, jossa vallitsee 40:n kilometrin tuntinopeusrajoitus. Sallittu nopeus ylittyi molemmilla täten räikeästi. Poliisin tekemien havaintojen perusteella kyseessä oli kilvanajon.
Autojen kuljettajiksi paljastui nuoret miehet, joista toisella oli kyydissään matkustaja.
Molemmat kuljettajat määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja heidän ajokortit otettiin poliisin hellään huomaan. Miehiä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ajokieltojen pituudet ja muut sanktiot määräytyvät myöhemmin. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ajokortti on hyllyllä ensikertalaisella vähintään kolme kuukautta ja uusijalla vähintään kuusi kuukautta.
– Kilvanajoon taajama-alueella tai muullakaan yleisellä tieosuudella ei ole mitään järkevää perustetta. Kilvanajo kuuluu vain siihen tarkoitukseen varattuun ympäristöön ja radoille, Itä-Suomen poliisista kommentoidaan.