PIRKANMAA
Nuorimies mittautti tutkaan karvan alle 200 km/h, jonka jälkeen pakeni vielä poliisia.
Sisä-Suomen poliisin partio valvoi liikennettä Pirkanmaan teillä perjantaina 12. huhtikuuta. Valvonnasta kertoo Sisä-Suomen poliisissa virkaansa suorittava vanhempi konstaapeli Hannu Huhta-Aho.
Huhta-Aho kertoo, että poliisi oli mitannut moottoripyöräilijälle kovan ylinopeuden.
– Kauden ensimmäinen, ja samalla viimeinen ajo, Huhta-Aho toteaa.
Konstaapelin mukaan houkutus koviin nopeuksiin on ilmassa. Tämä nuorimies ajoi ensin poliisin tutkaan karvan alle 200:n kilometrin tuntinopeudella, josta seurasi vajaan viiden kilometrin takaa-ajo. Tarina päättyi kuitenkin siinä mielessä onnellisesti, että pakenija luopui lopulta paloyrityksestään.
Huhta-Aho ei tarkemmin avaa, missä päin Pirkanmaata ja millä tiellä tilanne sattui.
– Näissä tapauksissa kun kahvaa vääntää, kannattaa aina miettiä hetkeä pidemmälle. Pienehköstä asiasta tulee suuri. Karkuun ajaminen ei taatusti pienennä seuraamuksia, ja se voi pahimmillaan johtaa vaikka mihin, kuten oman terveyden menettämiseen, Huhta-Aho muistuttaa.
Lopullinen ajokiellon pituus ja muut sanktiot määräytyvät myöhemmin. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta määrätään vähintään kolmen kuukauden ajokielto, jos kyseessä on ensikertalainen. Uusijalla pituus on vähintään kuusi kuukautta. Tästä tuskin lievimmällä mahdollisella sanktiolla päästään.