UUSIMAA
Tietojemme mukaan kyseessä oli kahden ajoneuvon nokkakolari. Nurmijärven uutisten tietojen mukaan iäkäs mies menehtyi. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoja.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Itä-Uudenmaan poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Hämeentielle Nurmijärvelle lauantaina 3. joulukuuta puolenpäivän jälkeen.
Onnettomuus tapahtui Rantakulmantie risteyksen lähellä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta ensitiedotteen twittertilillään, jossa se kertoo, että onnettomuudesta aiheutuu liikennehaittaa. Tie on poliisin mukaan kokonaan poikki toistaiseksi.
Tietojemme mukaan kyseessä oli kahden ajoneuvon nokkakolari. Nurmijärven Uutiset uutisoi, että onnettomuudessa menehtyi iäkäs mies. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoja.
Tällä hetkellä tilanne onnettomuuspaikalla on sellainen, että pelastuslaitoshenkilöstö on poistunut onnettomuuspaikalta ja poliisi ohjaa liikennettä.
Seuraamme tilannetta ja päivitämme uutista sitä mukaa, kun tietoja saadaan.