Helsingin poliisi nappasi Helsingissä kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä auton ratissa. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.
Pasterstein julkaisi tapahtuneesta videon saateteksteineen. Videosta selviää, että poliisipartio oli Mäkelänkadulla liikennevaloissa sunnuntaina 25. helmikuuta illalla kello 20.55 aikaan, kun oikeanpuoleista kaistaa viuhahti henkilöauto poliisiauton ohitse.
Poliisin partio pysäytti auton, jonka kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,37 mg/l lukeman. Kuljettajalla oli kyydissään kolme henkilöä, kaksi lasta ja yksi aikuinen.
Poliisipartio määräsi kuljettajalle 55 päiväsakkoa rattijuopumuksesta ja otti tämän ajokortin ns. kuivumaan. Häntä epäillään rattijuopumuksesta. Lisäksi partio kirjasi asiasta lastensuojeluilmoituksen. Kyydissä ollut aikuinen siirtyi rattiin.