puhelimen kuoret

Nyt kävi tuuri! Ihminen horjahti ja jäi jumiin kellarin luukkuun Rantasalmella – vältti noin kahden metrin putoamisen

Julkaistu




RANTASALMI

Alhaalla henkilöä olisi odottanut periksiantamaton kellarin betonilattia.

Rantasalmella Joroistentiellä suoritettiin ihmisen pelastusoperaatio maanantaina 11. maaliskuuta iltapäivällä. Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Heli Hyttinen kertoo pelastuslaitoksen tiedotteessa, että henkilö oli horjahtanut avoinna olleen kellarinluukun vieressä.

Hyttinen kertoo Viranomaisuutisille, että henkilö oli tehnyt horjahtaessaan jotain huoltotöitä.


Tilanteessa kävi tuuri, sillä horjahtanut henkilö oli jäänyt kellarin luukkuun jumiin. Hyttisen Viranomaisuutisille kertoman mukaan alhaalla olisi odottanut periksiantamaton kellarin betonilattia ja pudotusta olisi ollut noin kaksi metriä.

Paikalla oli ollut toinen henkilö, joka onnistui kannattelemaan henkilöä kunnes pelastuslaitos ja ensihoito saapuivat paikalle.

Ensihoito tarkasti henkilön voinnin ja hän selvisi tilanteesta onneksi säikähdyksellä.

Etelä-Savon pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista kello 12.43 aikaan. Pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle viiden pelastusyksikön vahvuudella.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kannabispäinen kuski jäi kiinni Mikkelin Rantakylässä

MIKKELI Itä-Suomen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueen poliisipartio suoritti tiistaiaamuna liikenteen valvontaa Mikkelin Rantakylässä. Itä-Suomen poliisilaitokselta...

Pertunmaalla kadonnut iäkäs nainen löydettiin Vapepan toimesta

PERTUNMAA Itä-Suomen poliisi on etsinyt tänään tiistaina Pertunmaalla kadonnutta henkilöä. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin illantaitteessa kello...

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...