Janakkalassa kaahattiin ja Riihimäellä ajettiin epäiltävästi huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hämeen poliisin partio mittasi viisikymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle perjantaiaamuna 1. maaliskuuta Kolmostiellä peräti 187 kilometrin tuntinopeuden, kun suurin sallittu nopeus olisi saanut olla 100 kilometriä tunnissa.
Samaisen vuorokauden iltana kolmekymppinen miesautoilija antoi positiivisen tuloksen huumepikatestiin Riihimäellä Kaarlonkadulla.
Kolmostiellä kaahannutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja Riihimäellä positiivisen testituloksen antanutta miestä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Kumpikin kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.