HATTULA – PAROLA
Poliisin arvion mukaan riidan aiheena oli ilmeisesti keskinäisissä aikatauluissa ollut erimielisyys.
Hämeen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Kanta-Hämeen maakunnassa tapahtunut epäilty välikohtaus, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.
Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan tapauksesta, jossa Hattulassa, Parolan juna-asemalla, miehen ja naisen välille oli syntynyt jostakin asiasta kiistaa. Tilanne oli eskaloitunut siihen pisteeseen, että erimielisyyttä ratkottiin sitten toisiaan pahoinpitelemällä. Mukaan hippasille oltiin otettu myös teräaseetkin.
Poliisin arvion mukaan riidan aiheena oli ilmeisesti keskinäisissä aikatauluissa ollut erimielisyys.
Tapausta tutkitaan Hämeen poliisissa kummankin henkilön osalta pahoinpitelynä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.