POHJOIS-POHJANMAA
Sunnuntai-iltapäivänä Oulun poliisilaitos tiedotti sosiaalisessa mediassa todenneensa paljon rattijuopumuksia sekä keskeyttäneensä puhallutukset hetkeksi Kalajoella. Kyseinen julkaisu ei kuitenkaan täysin osunut tavoitteeseensa.
Oulun poliisilaitos kertoi sunnuntai-iltapäivänä 3. heinäkuuta sosiaalisen median kanavillaan, että se joutui keskeyttämään Kalajoella järjestämänsä puhallutukset rattijuopumusten runsaan määrän vuoksi. Julkaisu aiheutti osassa lukijoista hämmennystä erityisesti Facebookissa.
– Osa julkaisun nähneistä aivan ymmärrettävästi ihmetteli sitä, miksi poliisi tiedottaa rattijuopumusvalvonnan keskeyttämisestä. Julkaisun päätavoitteena oli varoittaa rattijuopumusten suuresta määrästä ja muistuttaa selvin päin ajamisesta, mutta siinä tarkoituksessa tiedote ei valitettavasti onnistunut, tarkentaa Jokilaaksojen valvonta- ja hälytysyksikön johtaja, ylikomisario Veijo Alavaikko.
Poliisi muistuttaa, että vastuu omasta ajokunnosta on aina kuljettajalla itsellään.
Partiot pääsivät pian jatkamaan valvontaa.
Liikennejuopumusvalvonnassa on hyvin tavallista, että aloitettu puhallusratsia joudutaan keskeyttämään välttämättömien esitutkintatehtävien vuoksi. Yhden rattijuopumustapauksen prosessointi sisältää tapauksesta riippuen 5–8 erilaista toimenpidettä, ja pelkät ensitoimet vievät poliisipartion työaikaa joskus jopa puoli tuntia.
– Kalajoella valvontaa pystyttiin jatkamaan jo muutamien minuuttien kuluttua siitä, kun Oulun poliisilaitos tiedotti puhallutusten keskeyttämisestä. Syynä nopeaan jatkamiseen oli se, että tähänkin Kalajoen kesäviikonloppuun poliisi oli varautunut ennakkosuunnittelulla ja -resursoinnilla, kertoo ylikomisario Alavaikko.
Koko viikonloppuna poliisin tietoon ei tullut, että Kalajoella olisi sattunut rattijuopumuksesta aiheutuneita liikennevahinkoja.
Lähteenä: Oulun poliisilaitos