puhelimen kuoret

Oulun poliisioperaatio: nainen ja mies ammuttiin kuoliaaksi – toinen löytyi pihalta ja toinen asunnosta

Julkaistu




OULU

Poliisi otti asunnosta kiinni yhden henkilön. Henkilön osuutta tapahtumiin selvitetään. Poliisi etsi alueelta paikan päältä poistunutta, mahdollisesti aseistautunutta miestä. Hänet löydettiin kello 19.20 Haravatieltä Välivainiosta. Miestä epäillään tällä hetkellä kahdesta taposta. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Oulun poliisilla on ollut poliisioperaatio Oulun Välivainiolla. Tapauksesta tiedotti Oulun poliisilaitos twittertilillään lauantaina 6. toukokuuta alkuillasta ja myöhemmin illalla tiedotteella. Poliisi kertoi ensiksi tapahtumapaikaksi Puolivälinkankaan, mutta korjasi paikkaa myöhemmin.

Oulun poliisilaitos kertoi ensimmäisessä twiitissään, että poliisille tuli iltapäiväviiden aikoihin ilmoitus mahdollisesta ampumisesta Talvitiellä. Poliisi twiittasi myöhemmin toisen twiitin jossa se kertoo, että poliisi etsi alueelta mahdollisesti aseistautunutta henkilöä. Turhaa liikkumista alueella pyydettiin välttämään. Kolmannessa twiitissään Oulun poliisilaitos kertoo, että poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni Välivainiolta Haravatieltä.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että hätäkeskukseen oltiin ilmoitettu, että alueella oli ammuttu laukauksia, ja että ulkoa oli löytynyt loukkaantunut mies. Tehtävälle liittyi useita poliisipartioita sekä ensihoidon yksiköitä.

Ulkoa löytynyt loukkaantunut mies oli saanut ampumavamman. Mies menehtyi paikan päällä ensihoitotoimenpiteistä huolimatta. Poliisi tarkasti alueella asunnon, josta löytyi menehtynyt nainen. Myös hän oli saanut ampumavamman.

Poliisi otti asunnosta kiinni yhden henkilön. Henkilön osuutta tapahtumiin selvitetään.

Poliisi etsi alueelta paikan päältä poistunutta, mahdollisesti aseistautunutta miestä. Hänet löydettiin kello 19.20 Haravatieltä Välivainiolta. Miestä epäillään tällä hetkellä kahdesta taposta. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Tapauksen tutkinta on alussa ja tutkinnan etenemisestä tiedotetaan lisää, kun se on mahdollista.

Lue myös:


    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Oulussa huhtikuun lopulla kadonnut 19-vuotias nuorimies on edelleen kateissa

    OULU Oulun poliisi pyytää edelleen havaintoja kadonneesta nuoresta nuoresta miehestä. Viranomaisuutiset uutisoi katoamisesta ensimmäisen kerran...

    Juuri ajokortin saanut alaikäinen nuori kaahasi sen heti hyllylle Oulussa

    OULU Oulun poliisin partio tapasi Oulun liikenteestä sunnuntain vastaisena yönä kello 02.50 aikaan kovaa ylinopeutta...

    Kolme henkilöä loukkaantui lievästi henkilöauton ulosajossa Oulussa

    OULU Pikkaralantiellä Oulussa sattui yhden ajoneuvon liikennevahinko eilen sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello...

    Tuoreimmat artikkelit

    Noin 2000-neliöisessä autokorjaamorakennuksessa paloi Tampereella

    TAMPERE Hepolamminkadulla Tampereella sammutettiin keskiviikon vastaisena yönä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 01.14. Pirkanmaan...

    Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

    TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

    Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

    PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

    Ulkosaunassa paloi Lieksassa

    LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...