OUTOKUMPU
Pimeän ajan lisääntyessä erilaisten kynttilöiden ja ulkotulien käyttö lisääntyy. Kuten aina, tulen käsittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota. Palamaton alusta, riittävät etäisyydet ja valvonta tulee olla kunnossa, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta muistutetaan.
Pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle Pohjois-Karjalaan Outokumpuun sunnuntai-iltana 5. marraskuuta. Tapauksesta tiedottaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että Maamiehenkadulla sijaitsevassa rivitalossa syttyi uhkaava palonalku terassilla.
Iäkkäämpi rouva oli aiemmin päivällä laittanut kynttilän takaterassille palamaan. Illemmalla hän havaitsi voimakasta loimotusta terassilta. Kynttilän alustana toiminut palavaa materiaalia sisältänyt alusta oli syttynyt tuleen, samoin kuin alla ollut muovinen pöytä.
Tuli oli jo ehtinyt niin voimakkaaksi, että yläpuolella olevaan valokatteeseen oli palanut reikä. Rouva soitti tämän havaittuaan Hätäkeskukseen, ja aloitti alkusammutuksen vedellä. Ensimmäisenä kohteeseen ehtinyt ensihoitoyksikkö suoritti tiedustelun ja jatkoi ansiokasta alkusammutusta onnistuneesti. Pelastuslaitoksen yksikkö tarkasti rivitalon yläpohjan ja terassirakenteet lämpökameralla.
– Pimeän ajan lisääntyessä erilaisten kynttilöiden ja ulkotulien käyttö lisääntyy. Kuten aina, tulen käsittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota. Palamaton alusta, riittävät etäisyydet ja valvonta tulee olla kunnossa, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta muistutetaan.
– Tässä tapauksessa oli onnea että palo huomattiin ajoissa, ja suoritettiin oikeaoppinen alkusammutus.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 19.10.