KANTA-HÄME
Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä useat rattijuopot sekä pahoinpitely maanantaiaamun 25. heinäkuuta ja tiistaiaamun 26. heinäkuuta välisenä aikana, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta.
Ajo-oikeudeton rattijuoppo jäi kiinni toisen poliisitehtävän ohessa Hämeenlinnassa.
Poliisipartio oli hoitamassa toista tehtävää myöhään maanantai-iltana Hämeenlinnan Ojoisissa, kun tehtäväpaikalle tuli henkilöauto vauhdikkaasti. Poliisipartio meni tarkastamaan pihaan tullutta autoa ja totesi sen kuljettajan vaikuttavan päihtyneeltä.
Poliisipartio puhallutti kolmekymppisen miehen seulonta-alkometrillä ja tulos oli 1,71 promillea, lisäksi hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta henkilöauton kuljettamiseen. Hänellä on viisi aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
Poliisi otti miehen kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi auton ojaan Janakkalan Sääjärvellä.
Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena maanantai-iltana Janakkalan Sääjärvellä. Mies oli ajautunut pikkutiellä ojaan jääden sinne jumiin.
Poliisipartio tapasi miehen läheisen kiinteistön pihasta. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,41 mg/l.
Poliisi käytti kuljettajan verikokeissa ja hänet otetiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.
Mies pahoinpiteli miestä Turengissa.
Poliisipartio sai hätäkeskukselta myöhään maanantai-iltana pahoinpitelytehtävän hotelli-ravintolan edustalle Turenkiin.
Poliisi sai tapahtumapaikalla selville, että nuorehko mies oli pahoinpidellyt toista miestä ainakin pään alueelle. Tekijä oli ehtinyt poistumaan paikalta ennen poliisipartion tuloa.
Tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja hänen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn.
Katsastamattomalla ja liikennekäytöstä poistetulla autolla liikenteessä ollut mies kieltäytyi huumausaineen pikatestistä Oitissa.
Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan parikymppisen miehen kuljettamassa henkilöautoa Oitissa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin negatiivisen tuloksen. Kuljettaja ei suostunut huumepikatestiin, joten poliisi vei hänet verikokeeseen asian selvittämistä varten.
Miehen kuljettama auto oli määräaikaiskatsastamaton ja se oli liikenteestä poistettu.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä ajoneuvorikkomukseen.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos