PÄIJÄT-HÄME
Poliisilla on ollut Päijät-Hämeessä rauhallinen maanantaiaamun 19. joulukuuta ja tiistaiaamun 20. joulukuuta välinen vuorokausi ainakin julkituotavien tehtävien osalta, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhdestä tehtävästä, joka oli päihtyneen kuljettajan takaa-ajotilanne.
Päihtynyt kuljettaja yritti paeta poliisia Lahdessa.
Tiistain puolella kello 02.10 aikaan yöllä, poliisipartio kiinnitti huomiota Levonkadulla Lahdessa epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon ja päätti pysäyttää auton ja selvittääkseen syyn ajotapaan.
Autoa kuljettanut ei noudattanut poliisin näyttämää pysäytysmerkkiä, vaan kiihdytti vauhtia pyrkien karistamaan poliisipartion kannoiltaan. Saksalan alueella tapahtunut takaa-ajo päätyi lopulta Kuusistonkadulle, missä kuljettaja hylkäsi auton.
Poliisipartio tavoitti jälkien perusteella kuljettajan läheisestä asunnosta.
Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman, lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.