HÄMEENLINNA
Miestä epäillään vahingonteon lisäksi toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta.
Hämeen poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeen maakunnassa tiistaina 15. elokuuta mm. häiriköinyt pariskunta, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että päihtynyt pariskunta aiheutti häiriötä Hallituskadun K-Marketilla. Sekavasti käyttäytynyt mies heitti juomatölkillä kaupan ikkunan rikki, jonka jälkeen pariskunta poistui paikalta.
Poliisi otti heidät tuntomerkkien perusteella kiinni lähistöltä. Miehellä oli mukanaan kaski isoa veistä, joten vahingonteon lisäksi häntä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta.
Hämeenlinnan poliisia työllisti myös vahvasti päihtynyt skuuttailija Tiiriössä.
Poliisipartio sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Tiiriön Citymarketille tiistaina. Poliisi kertoo, että vahvasti päihtynyt mies oli kaatunut sähköskootterilla Citymarketin parkkipaikalla.
Ensihoitajat tarkastivat miehen voinnin ja ottivat tästä verikokeen, koska mies puhalsi seulonta-alkometriin lukeman 1,76 promillea.
Vahvasti päihtynyt mies kuljetettiin poliisiasemalle ja häntä epäillään liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.