LAHTI
Keskustassa olevasta ravintolasta ilmoitettiin lauantaina aamuyöllä, että järjestyksenvalvojat ovat ottaneet kiinni miehen. Syy kiinniottoon ja käsirautoihin laittamiseen oli se, että mies oli esitellyt hallussaan olevaa nyrkkirautaa ravintolan asiakkaille. Ilmoituksen mukaan mies oli yrittänyt sovittaa taskussa ollutta rautaa myös käteensä, mutta järjestyksenvalvoja oli ehtinyt tähän väliin ottaen miehen hallintaansa. Poliisipartio kuljetti miehen poliisilaitokselle kiinniotettuna, vaarallisen esineen hallussapitoon epäiltynä.
ORIMATTILA
Perjantaina alkuillasta tapahtui valtatiellä 4 Orimattilassa liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto lähti heittelehtimään ja päätyi kolme henkilöä kyydissään katolleen. Paikalle lähti useita pelastuslaitoksen, ensihoidon ja poliisin yksiköitä. Poliisin tullessa paikalle autossa olleet henkilöt olivat saatu ulos autosta ja partio pääsi puhuttamaan heitä. Salosta kotoisin oleva nuori mies oli ajanut autoa etelän suuntaa, kun jostain syystä auto oli alkanut heittelehtimään ja päätynyt lopulta katolleen. Autossa olleet kuljetettiin sairaalaan tarkastukseen. Vammojen laadusta ei ole tarkkaa tietoa. Asiaa tutkitaan poliisissa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.
Lähde ja teksti: Poliisi