PÄIJÄT-HÄME
Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä muutamat rattijuopot, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kiinni jäi yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa, joista kaksi kiinni Orimattilassa ja yksi Lahdessa.
Kaksi päihtynyttä kuljettajaa kiinni Orimattilassa.
Ensimmäinen ajeli huumepäissään Helsingintiellä.
Lauantaina 23. huhtikuuta kello 08.50 aikaan, poliisipartio pysäytti Helsingintiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut.
Toinen ajoi tuhdissa humalassa keskustassa.
Myöhemmin iltapäivällä kello 13.30 aikaan, poliisipartio pysäytti Orimattilan keskustassa pakettiauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Vahvasti päihtynyt keski-ikäinen rattijuoppo kiinni Lahdessa.
Lauantaina 23. huhtikuuta iltapäivällä kello 14.00 aikaan, poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä henkilöautolla Mukkulan alueella. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Ritaniemenkadulta.
Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos