PÄIJÄT-HÄME
Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä useat ajo-oikeudettomat kuljettajat sekä pari näpistelijää, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Tapauksista neljä suuntautui Lahteen ja yksi Hollolaan.
Useita ajo-oikeudettomia kuljettajia kiinni.
Hollolassa toinen kiinnijäänti kortitta-ajosta vuoden sisään.
Keskiviikkona 4. toukokuuta kello 11.00 aikaan, pysäytti poliisipartio Hollolassa Hämeenlinnantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella reilu 40-vuotiaalla naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kiinnijäänti oli toinen vuoden sisään.
Kuudetta kertaa kiinni kortitta-ajosta vuoden sisään Lahdessa.
Keskiviikkoiltana 4. toukokuuta kello 21.50 aikaan, pysäytti poliisipartio Lahdessa Hennalankadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella reilu 20-vuotiaalla naisella ei ollut ajo-oikeutta.
Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta kiinni kuusi kertaa.
Viidettä kertaa kiinni kortitta-ajosta Lahdessa.
Torstain vastaisena yönä 5. toukokuuta kello 00.30 aikoihin, pysäytti poliisipartio Lahdessa Saksalankadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toimineelta alle 40-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus.
Miehellä on neljä aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä, mistä jäänyt kiinni.
Näpistelijöitäkin jäi kiinni Lahdessa.
Tapanäpistelijä avasi limsatölkin ja joi sitä Karistossa.
Keskiviikkona 4. toukokuuta kello 13.00 aikaan, jäi Lahdessa Karistossa sijaitsevassa liikkeessä kiinni reilu 20-vuotias nainen, joka oli ottanut hyllystä limonaditölkin ja poistunut liikkeestä maksamatta tuotetta.
Vartija kiinniotti henkilön, mutta nainen oli jo kerennyt avata tölkin ja juoda siitä osan. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana omaisuusrikoksista kiinni viisi kertaa.
Näpistelijä kiinni Hennalassa.
Keskiviikkona 4. toukokuuta noin kello 13.30 aikaan, jäi Lahdessa Hennalassa sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä yli 40-vuotias nainen.
Nainen oli laittanut kassiinsa alkoholituotteita alle 5 euron arvosta ja poistui kaupasta maksamatta niitä.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos