Päijät-Hämeessä törkeä kotirauhan rikkominen ja muutamia liikennerikoksia parin viime päivän aikana

Julkaistu

PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä tiistaiaamun 28. helmikuuta ja torstaiaamun 2. helmikuuta välisenä aikana mm. törkeä kotirauhan rikkominen, pari rattijuopumustapausta sekä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteista.

Useita henkilöitä tunkeutui asuntoon Lahdessa.

Lahdessa usean henkilön epäillään syyllistyneen törkeään kotirauhan rikkomiseen. Asuntoon oli tunkeutunut useita henkilöitä ilman asunnon haltijan lupaa.

Asiaa selvitellään Hämeen poliisissa. Poliisi ei kerro tapahtuneelle ajankohtaa.

Heinolassa kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa.

Hämeen poliisi tutkii kahta rattijuopumustapausta, jotka ovat tapahtuneet Heinolassa.

Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen suistuessaan lumipenkkaan kuljettamallaan henkilöautolla. Poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta eikä sitä, milloin kiinnijäänti tapahtui.

Nelikymppisen miehen puolestaan epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Tamppilahdenkadulla keskiviikkona illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisi määräsi kummatkin kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon.

Kaaharilta kortti hyllylle Iitissä.

Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen Valtatie 12:lla Iitissä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen keskiviikkona iltapäivällä.  

Poliisi mittasi henkilöautolle nopeudeksi 139 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.

Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tapasi Lahdessa vahvasti päihtyneen kuljettajan ja Heinolassa tavakseen kortitta ajelevan kuljettajan

HEINOLA - LAHTI Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeen liikenteestä sunnuntaina vahvasti päihtyneen kuljettajan sekä kuljettajan,...

Poliisi sai kirjata sakkoja ja rikosilmoituksia niin paljon kuin vain ehti Heinolassa

HEINOLA Hämeen poliisin liikennesektorin poliisipartiot valvoivat tänään sunnuntaina kaksi tuntia paluuliikennettä valtatie 5:llä Heinolan Paasossa....

Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltanut mies ajoi poliisin ratsiaan Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio suoritti eilen lauantaina aamupäivällä puhallusratsiaa tiellä 24. Poliisin ratsiaan ajoi puoli...

Tuoreimmat artikkelit

Hartolassa tapahtui ampumavälikohtaus sunnuntaiyönä

HARTOLA Hämeen poliisi tiedottaa tutkivansa Hartolassa viime viikonloppuna tapahtunutta törkeää väkivallantekoa. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että...

Ikaalisten veneturman uhrit on löydetty – kumpikin löytyi hukkuneena

IKAALINEN Ikaalisissa Kyrösjärvellä sattui aikaisin sunnuntaina vakava veneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen vesipelastustehtävästä kello 04.46. Sisä-Suomen...

Poliisi ajoi takaa anastettua moottoripyörää kaupannutta miestä Järvenpäässä

JÄRVENPÄÄ Itä-Uudenmaan poliisin partio nappasi Järvenpäässä miehen, joka kauppasi anastettua moottoripyörää. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan tapahtumien...

Autoilija ohitti korttinsa hyllylle Pirkanmaalla – hetkellinen hyöty olisi ollut noin 20 sekuntia

PIRKANMAA Sisä-Suomen poliisin partio tapasi Pirkanmaan liikenteestä eilen maanantaina raskaan kaasujalan omaavan kuljettajan, joka mittautti...