PIEKSÄMÄKI
Lisäksi poliisipartiolle selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Itä-Suomen poliisilaitoksen eteläisen Savon kenttäjohtoalueella, tarkemmin Pieksämäellä jäi kiinni sunnuntaina 7. huhtikuuta illalla kuljettaja, jonka epäillään olleen päihtyneenä henkilöauton ratissa.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisipartion pysäyttäneen iltayhdeksän aikaan Myllykadulla henkilöauton tarkastusta varten.
Auron kuljettajaksi paljastui paikkakuntalainen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe antoi nollatuloksen mutta huumausaineen pikatesti puolestaan positiivisen huumausaineelle. Lisäksi poliisipartiolle selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Mies käytettiin päihtymystilan selvityksen jälkeen verikokeissa asian varmistamiseksi.
Miestä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.