MUONIO
Lapissa Muoniossa sattui surullinen tapaus tiistaina, kun kaksi ihmistä jäi Pallaksella lumivyöryn alle. Kyseessä olivat suomalaiset ulkopaikkakuntalaiset äiti ja hänen 12-vuotias poikansa, jotka olivat omatoimisella hiihtovaelluksella Pallastunturin alueella.
Äiti soitti tiistaina iltapäiväkahden aikaan hätäpuhelun, jossa hän pyysi itselleen ja lapselleen apua maastosta pois pääsemiseksi sääolosuhteiden vuoksi. Tehtävä annettiin Lapin pelastuslaitokselle maastopelastustehtävänä.
Tehtävä tuli poliisille tiistaina noin kello neljän aikaan iltapäivällä ja muuttui etsintätehtäväksi, kun pelastuslaitos ei ollut löytänyt hätäpuhelun soittaneita hiihtäjiä maastosta heidän ilmoittamaltaan reitiltä.
Poliisi käynnisti etsinnät yhdessä pelastuslaitoksen ja Vapepan kanssa ja henkilöitä etsittiin laajalta alueelta moottorikelkoilla. Alueella havaittiin lumivyörymä, joka oli leveydeltään noin 400 metriä.
– Äiti löytyi tiistaina noin iltakymmenen aikaan vyöryn alta menehtyneenä. Etsinnät jouduttiin keskeyttämään vaarallisten sääolosuhteiden vuoksi, eikä lasta kyetty löytämään, kertoi rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta keskiviikkona aamupäivällä.
Etsintöjä jatkettiin heti keskiviikkona, kun sää sen salli.
Keskiviikkona iltapäivällä Lapin poliisilaitokselta kerrottiin, ettei lasta oltu vieläkään löydetty. Vapepa ja pelastushelikopteri etsivät hiihtovaelluksella kadonnutta lasta aamusta lähtien Pallastunturin alueella. Olosuhteet etsimiseen olivat olleet erittäin haastavat, eikä lasta löydetty.
– Teemme kaikkemme, mutta sääolosuhteet etsintöjen tekemiseen alueella ovat erittäin vaikeat ja paikoin vaarallisetkin kovan tuulen, yli -20 asteen pakkasen ja mahdollisen lumivyöryriskin vuoksi. Olosuhteet ovat etsijöiden lisäksi haastavat myös pelastuskoirille, joita ei valitettavasti ole voitu sään takia käyttää etsinnöissä kuin hetken aikaa, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki tuoreeltaan iltapäivällä.
Keskiviikkona illalla Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että etsinnät keskiviikon osalta lopetettiin. Keskiviikon etsintöihin osallistui useita poliisipartioita Lapin poliisilaitokselta, Lapin pelastuslaitos, Rajavartiolaitos, Vapepa ja pelastushelikopteri.
– Haluan tässä vaiheessa kiittää kaikkia tähän haastavaan etsintään osallistuneita henkilöitä ja organisaatioita, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki kiitteli keskiviikkona illalla.
– Etsinnät keskeytettiin tältä päivää, sillä etsijät työskentelivät haastavissa olosuhteissa alueella useiden tuntien ajan. Sääolosuhteet ovat vaaralliset, ja poliisi toimii tilanteessa työturvallisuus edellä. Poliisi takaa etsijöille mahdollisuuden lepoon ja itsensä huoltamiseen, Huhtamäki perusteli.
Torstaina aamupäivällä Lapin poliisi avasi hieman etsintäpaikkaa, varoitti kansalaisia sekä pyysi työrauhaa. Etsintää tehtiin Pallastunturin Pyhäkurun alueella.
Poliisi pyysi etsijöille työrauhaa etsintäalueelle turvallisuuden takaamiseksi. Pyhäkurun alueella ja kurun yläpuolella liikkumista pyydettiin välttämään. Etsintäalueella oli lumivyöryvaara, ja liikkumalla siellä voi asettaa vakavaan vaaraan paitsi itsensä, myös viranomaiset, jotka työskentelevät kurun alueella.
Poliisi muistutti, että olosuhteet olivat alueella vaaralliset eikä kenenkään tule lähteä etsintöihin omin päin.
– Alueella on lumivyöry, jonka valuma-alue on hyvin laaja. Lunta etsintäpaikalla on paljon, ja lumi on pakkautunut erittäin tiukasti. Lumen pakkautuminen ja alueen laajuus hidastuttavat etsintätoimia. Lisäksi sääolosuhteet ovat edelleen vaikeat. Etsinnöissä pyritään hyödyntämään kaikki olemassa oleva päivänvalo, ja etsintää jatketaan kunnes lapsi löytyy, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki torstaina aamupäivällä.
Torstaina iltapäivän taitteessa Lapin poliisilaitos tiedottaa, että myös lapsi on löytynyt menehtyneenä. Hänet löydettiin torstaina kello 11.30 aikaan äidin löytöpaikan läheisyydestä Pyhäkurusta.
– Hätäpuhelun jälkeiseen tapahtumankulkuun tuskin saadaan täysin tarkkaa selvyyttä, mutta erittäin heikot sääolosuhteet yhdistettynä lumivyöryyn näyttävät aiheuttaneen tämän surullisen ja Suomessa poikkeuksellisen onnettomuuden. Haluan kiittää kaikkia etsintäoperaatioon osallistuneita, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki sanoo.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, jonka yksityiskohdat ovat salassa pidettäviä. Poliisi on edelleen paikalla etsintäpaikalla Pyhäkurussa ja pyytää ulkopuolisia välttämään aluetta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Ounas-Pallas -alueella on vaaraluokka 2:n olosuhteet. Tämä tarkoittaa sitä, että lumivyöryolosuhteet ovat kohonneet tietyissä maaston muodoissa.