JOKIOINEN – RIIHIMÄKI
Poliisilla oli Kanta-Hämeessä suht. rauhallista, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kansalle mainittavia tehtäviä oli kaksi kappaletta. Toisessa tapauksessa parikymppinen mies ajeli huumepäissään Riihimäellä ja toisessa puolestaan viisikymppinen mies varasti kaksi lavaa olutta kaupasta Jokioisilla.
Parikymppinen miesautoilija kärähti huumerattijuopumuksesta Riihimäellä, hallusta löytyi myös huumeita.
Poliisipartio tapasi parikymppisen miehen kuljettamassa henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena torstain vastaisena yönä kahden aikoihin Riihimäen keskustassa.
Hänen hallustaan löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä vähäinen määrä huumausainetta.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kahteen huumausaineen käyttörikokseen.
Viisikymppinen mies varasti kaksi lavaa olutta kaupasta Jokioisilla.
Viisikymppinen mies kävi anastamassa kaksi laatikkoa keskiolutta keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Keskuskadun marketista. Hän oli poistunut paikalta henkilöauton kyydissä.
Poliisipartio tapasi miehen ja hän myönsi anastaneensa oluet. Samalla selvisi, että mies oli edellisenä päivänä syyllistynyt vastaavanlaiseen tekoon samassa kaupassa.
Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen.
Lähteenä: Poliisi