Pariskunnan epäillään teettäneen useamman vuoden ajan työntekijöillä liian pitkiä työpäiviä

Julkaistu


UUSIMAA

Lisäksi epäillyn pariskunnan miehen epäillään pyörittäneen yritystoimintaa vaimonsa nimissä, sillä miehellä on ulosotossa suuri summa rahaa aiemmasta rikostuomiosta.

Helsingin poliisilaitoksen alueellinen työperäinen ihmiskaupparyhmä on kuluneen vuoden aikana tutkinut siivousalan yrityksessä tapahtunutta epäiltyä rikoskokonaisuutta, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Rikosnimikkeinä tapauksessa ovat kiskonnantapainen työsyrjintä ja rekisterimerkintärikos.

Siivousalalla työskennelleen pariskunnan epäillään teettäneen useamman vuoden ajan työntekijöillä työpäiviä, jotka ovat olleet pidempiä kuin normaalisti sovitut työpäivät. Poliisi epäilee, että tästä huolimatta työntekijöille on maksettu virallisesti vain kahdeksan tunnin pituisten työpäivien mukaan. Palkanmaksun jälkeen pariskunnan miehen epäillään pakottaneen työntekijät palauttamaan puolet heidän tileilleen maksetuista summista takaisin miehelle käteisenä.

Lisäksi epäillyn pariskunnan miehen epäillään pyörittäneen yritystoimintaa vaimonsa nimissä, sillä miehellä on ulosotossa suuri summa rahaa aiemmasta rikostuomiosta.

Esitutkinnan aikana epäillyt ovat olleet kiinniotettuina ja niin epäiltyjen, kuin yrityksen omaisuutta on vakuustakavarikossa. Rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan alkuvuoden 2023 aikana.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Eteläisessä Helsingissä kadonnut 54-vuotias nainen on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi pyysi tänään sunnuntaina illalla havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 54-vuotiaasta naisesta. Nainen oli nähty...

Purettavassa kerrostalossa paloi Helsingin Mellunkylässä

HELSINKI Helsingin Mellunkylässä Pallaksentien ja Mellunmäentien risteyksessä sijaitsevassa kerrostalossa paloi viime yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Mies uhkasi kirveellä ja yritti kivittää muita henkilöitä julkisella rantasaunalla Helsingissä

HELSINKI Poliisilla oli tänään illalla poliisitehtävä Verkkosaarenkujalla Helsingissä. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantaina kello...

Tuoreimmat artikkelit

Kempeleessä onnistuttiin estämään rattijuopon ajoon lähtö – Kalajoella kuljettajan epäillään ajaneen huumepäissään

KALAJOKI - KEMPELE Viikko vaihtui rauhallisissa merkeissä Oulun poliisilaitoksen alueella, kertoo poliisi. Poliisi tuo julki...

Poliisi tapasi Lahdessa vahvasti päihtyneen kuljettajan ja Heinolassa tavakseen kortitta ajelevan kuljettajan

HEINOLA - LAHTI Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeen liikenteestä sunnuntaina vahvasti päihtyneen kuljettajan sekä kuljettajan,...

Koontikirjejakelu alkaa liittyen Suonenjoen laajaan omaisuusrikoskokonaisuuteen

SUONENJOKI Itä-Suomen poliisi tutkii edelleen pääosin Suonenjoella tapahtunutta rikoskokonaisuutta, joka koostuu useista omaisuusrikoksista. Mm. postilähetysten...

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...