HUIJAUKSET
Itä-Suomen poliisille on tehty alkuvuoden aikana kahdeksan rikosilmoitusta Omaveron nimissä tehdyistä huijauksista tai huijausten yrityksistä. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että huijauksilla saadut suurimmat rahasummat ovat näissä tapauksissa olleet 20 000 eurosta hieman yli 40 000 euroon.
Rikosilmoitustietojen perusteella tekotapa niin sanotuissa omavero-huijauksissa on seuraavanlainen:
Asianomistaja eli huijauksen uhri saa puhelimeensa tekstiviestin tai viestin sähköpostiin, jossa mainitaan esimerkiksi veronpalautus tai tärkeä viesti veronpalautukseen liittyen. Viestissä on linkki, jonka nimessä on mainittu ”omavero”. Asianomistaja klikkaa linkkiä, ja hänelle aukeaa sivu, joka näyttää mobiilipankin kirjautumissivulta. Asianomistaja syöttää sivulle verkkopankkitunnuksensa ja tunnusluvun. Asianomistajalle tulee vielä pyyntö (tai useita pyyntöjä) pankkitapahtuman vahvistamisesta. Hän vahvistaa pyynnöt.
Jonkin ajan kuluttua asianomistaja havaitsee, että kaikki hänen omilla ja käyttöoikeustileillään (esim. lasten, puolison, vanhempien sekä yrityksen tilit) olleet varat on siirretty ulkomaille. Lisäksi asianomistajan nimissä on haettu tuhansien eurojen luotto, joka on myöskin siirretty ulkomaille.
Jos toimit erehdyksessä edellä kuvatulla tavalla, soita välittömästi pankkisi korttien sulkupalvelunumeroon ja pyydä sulkemaan verkkopankkitunnuksesi ja varmuuden vuoksi myös pankkikorttisi. Tee sen jälkeen rikosilmoitus mahdollisimman nopeasti. Jos havaitset tapahtuneen virka-ajan ulkopuolella, ilmoita asiasta hätäkeskukseen. Älä aikaile hetkeäkään.
Miten voit välttyä huijaukselta?
Jos olet saanut epäilyttävän viestin puhelimeesi, sähköpostiin tai sosiaalisen median keskustelualustalle, niin
- älä avaa viestissä olevia linkkejä
- verkkopankkitunnuksia ei tule syöttää linkkien takaa avautuville sivuille
- poista viesti välittömästi
Virallisissa asiointipalveluissa käytetään yleensä suojattua yhteyttä, jos palvelussa näytetään asiakkaille henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi verotuksesta tai pankkitileistä tai pyydetään ilmoittamaan niitä. Suojatun yhteyden selainohjelman osoiterivillä näkyvä verkkosivun osoite alkaa https-etuliitteellä ja suojatun yhteyden merkkinä näkyy useimmiten lukon kuva.
Virallisiin asiointipalveluihin, kuten verohallinnon palveluihin, ei yleensä pääse ilman tunnistautumista. Henkilöasiakkaat tunnistautuvat sivuston https://tunnistautuminen.suomi.fi/ kautta verkkopankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella. Yritysasiakkaat tunnistautuvat Suomi.fi-valtuutuksen avulla.
Huijaussivustot eivät yleensä vaadi tunnistautumista tai tunnistautumiseen pyydetään muita keinoja, kuten luottokortin numeroa. Uusimmissa huijauksissa tunnistautumissivu voi näyttää lähes aidolta. Sen takia on tärkeää, että kirjaudut esimerkiksi OmaVeroon Verohallinnon omilta verkkosivuilta (www.vero.fi/omavero). Kirjoita itse verkkosivun osoite osoitekenttään. Älä käytä hakukoneita.
Tarkista aina, että verkkosivun osoite on kirjoitettu oikein.