Pirkanmaalla jäi muutaman päivän aikana kiinni yhteensä 28 rattijuoppoa

Julkaistu

PIRKANMAA

Sisä-Suomen poliisin poliisipartiot kirjasivat Pirkanmaan alueella 29.12.2023 – 2.1.2024 välisenä yhteensä 28 erilaista epäiltyä rattijuopumusrikosta. Niiden yhteydessä selvisi myös oheisrikoksia, kuten huumausaineen käyttörikoksia sekä kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta.

Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että vuodenvaihde oli odotetusti poliisille kiireinen. Juhlakansan joukossa oli valitettavan suuri joukko juhlijoita, jotka olivat lähteneet kuljettamaan henkilöautoa alkoholia tai huumausaineita käytettyään.

Poliisi sai runsaasti Hätäkeskuksen kautta tulleita yleisöilmoituksia epävarmasti kulkevista henkilöautoista. Osa rattijuopumusrikoksista tuli ilmi esimerkiksi tieltä suistumisten syitä selvittäessä tai poliisin oman rattijuopumusvalvonnan yhteydessä. 

– Lienee enemmän hyvästä onnesta kiinni se, että rattijuopumukseen syyllistyneet kuljettajat eivät aiheuttaneet Pirkanmaan vuodenvaihteessa henkilövahinkoja, Sisä-Suomen poliisista arvellaan.

Liikenneturvan vuoden 2022 tilaston mukaan rattijuopumustapauksissa on viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut Suomessa vuosittain keskimäärin 49 ja loukkaantunut yli 400 henkilöä. 

Lähtökohtaisesti liikennevahinkoon syyllistynyt rattijuoppo on itse taloudellisessa vastuussa sekä itselleen, matkustajille että muille ulkopuolisille aiheutuneista vahingoista. Vakuutusyhtiöillä on oikeus alentaa tapauskohtaisesti myös humalassa alle törkeän rattijuopumusrajan ajaneiden kuljettajien omia henkilökorvauksia. Tämän lisäksi kuljettaja voi menettää oikeutensa myös liikenne- ja autovakuutuskorvauksiin. 

Rattijuopumusrikosten yhteydessä ajo-oikeuden haltija määrätään lähes poikkeuksetta ajokieltoon. Useasti ajokieltoon määrätyt henkilöt yllättyvät ajokiellon pituudesta ja vetoavat erilaisiin inhimillisiin syihin pyytäen ajokiellon kumoamista tai ajokieltoa mahdollisimman lyhyenä. 

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Ihminen joutui veden varaan kanootin kaaduttua Mänttä-Vilppulassa

MÄNTTÄ-VILPPULA Pohjaslahden Hietalahdessa, Mänttä-Vilppulassa, hälytettiin pelastuslaitos vesipelastustehtävälle tänään perjantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta...

Poliisilta lisätietoa Parkanon poliisioperaatiosta: Mies liikkui aseen kanssa

PARKANO Sisä-Suomen poliisilla oli tänään perjantaina aamulla poliisioperaatio Parkanossa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Hätäkeskus välitti poliisille...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...


Tuoreimmat artikkelit

Mies joutui jumiin saaressa sijaitsevan mökin katolle – sivulliset kuulivat onneksi huudot

IISALMI Salmenrannantien tuntumassa Iisalmessa tarvittiin viranomaisten apua lauantaina alkuiltapäivästä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä...

Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...

Mies joutui jumiin saaressa sijaitsevan mökin katolle – sivulliset kuulivat onneksi huudot

IISALMI Salmenrannantien tuntumassa Iisalmessa tarvittiin viranomaisten apua lauantaina alkuiltapäivästä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä...

Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...