POHJANMAAN POLIISIN ALUE
Poliisia tarvittiin lähes 700 kertaa viikonlopun aikana, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pahoinpitelyt, rattijuopumukset ja lukuisten yleisötapahtumien valvonta pitivät poliisin kiireisenä.
Perjantaipäivän 1. heinäkuuta ja sunnuntaipäivän 3. heinäkuuta välisenä aikana, Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella oli poliisitehtäviä yhteensä runsaat 674 kappaletta. Kiireisintä oli sekä perjantai-, että lauantaiöinä. Molempina öinä poliisipartiota tarvittiin noin 190 kertaa.
Koko viikonlopun aikana rikosperusteisesti kiinniotettuja oli 15 henkilöä ja päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi 45 henkilöä.
Viikonloppuna Pohjanmaan poliisia pitivät kiireisenä niin ikään useat vakavat pahoinpitelyrikokset, joita tapahtui koko poliisilaitoksen alueella sekä julkisilla, että yksityisillä paikoilla.
Rattijuoppoja poliisi tapasi liikenteestä yhteensä 17 kappaletta, joista;
- neljä Kokkolassa,
- kolme Seinäjoella,
- kaksi Vaasassa,
- sekä yksi Pedersöressä, Karijoella, Närpiössä, Isokyrössä, Alavudella, Kurikassa ja Lestijärvellä.
Viikonloppuna Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella oli useita yleisötapahtumia, joista suurimpana Provinssirock Seinäjoella. Suuresta kävijämäärästä huolimatta Provinssi näyttäytyi poliisin näkökulmasta rauhallisena. Tapahtumaan liittyen poliisille kirjautui 36 tehtävää ja poliisi otti poliisilakiperusteisesti kiinni yhteensä 18 henkilöä.
Provinssissa poliisi suoritti muun valvonnan ohella myös huumausainevalvontaa. Suurin osa paljastetuista huumausaineisiin liittyvistä rikoksista oli huumausaineen käyttörikoksia, joita poliisi kirjasi yhteensä 46 kappaletta. Huumausaineista kannabis oli suurimassa roolissa, muita huumausaineita tavattiin vähissä määrin laidasta laitaan.
Lähteenä: Pohjanmaan poliisilaitos