Pohjois-Karjalan teillä kiinni kolme rattijuoppoa keskiviikkona – yksi ajoi päin puuta

Julkaistu



LIEKSA – NURMES

Päihtyneistä kuljettajista jokainen oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Kaksi heistä puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman.

Itä-Suomen poliisia on työllistänyt Pohjois-Karjalassa keskiviikkona 25. lokakuuta mm. päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin saaneen kiinni yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa.

Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni Lieksassa. Poliisi, hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Pukintielle iltapäivällä. Paikalla poliisille selvisi, että henkilöauto oli törmännyt puuhun.

Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti puolentoista promillen lukemaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Henkilövahinkoja ei tullut, eikä auto vaurioitunut pahasti.

Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen puoli kolmen aikoihin.

Toinen kuljettaja jäi kiinni nykyisin Nurmekseen kuuluvalla Valtimolla iltaseitsemän jälkeen. Poliisipartio pysäytti kello 19.10 aikaan valtatie 6:lla henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti 0,68 promillea.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Kolmas päihtynyt kuljettaja jäi kiinni niin ikään Nurmeksessa keskiviikkoiltana. Poliisipartio pysäytti Kajaanintiellä kello 21.36 aikaan henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti 1,07 mg/l lukemaa. Kyseinen lukema on promilleissa 2,43 promillea.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja myös hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Henkilöauto suistui tieltä Nurmeksessa

NURMES Kuhmontiellä Nurmeksessa sattui yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään aamulla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Ulkosaunassa paloi Lieksassa

LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi suorittaa tänään kadonneen henkilön etsintää Loimaalla

LOIMAA Lounais-Suomen poliisi suorittaa tänään lauantaina kadonneen etsintää Loimaalla tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisin mukaan etsintää...

Sillalta mereen joutunut henkilö pelastettiin Kalasataman edustalla Helsingissä

HELSINKI Helsingissä pelastettiin tänään lauantaina aamupäivällä ihminen merestä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä kello...

Poliisi suorittaa tänään kadonneen henkilön etsintää Loimaalla

LOIMAA Lounais-Suomen poliisi suorittaa tänään lauantaina kadonneen etsintää Loimaalla tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisin mukaan etsintää...

Sillalta mereen joutunut henkilö pelastettiin Kalasataman edustalla Helsingissä

HELSINKI Helsingissä pelastettiin tänään lauantaina aamupäivällä ihminen merestä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä kello...