KUOPIO – IISALMI
Pohjois-Savossa aloitetaan tammikuussa kuljetuspartiokokeilu, jossa vartijoista muodostettu partio hoitaa Iisalmi-Kuopio alueen kuljetustehtäviä.
Pohjois-Savossa kuljetuspartiokokeiluun osallistuvat Iisalmen sekä Kuopion vartijat, jotka huolehtivat alueen kiinniotettujen kuljetuksista kokeilun aikana. Kokeilu jatkuu toukokuun loppuun saakka eikä sillä ole vaikutuksia Ylä-Savon poliisiresursseihin. Iisalmen poliisivankila tullaan kuitenkin sulkemaan kokeilun ajaksi. Myös Nurmeksen poliisivankila on ollut suljettuna alueen kuljetuspartiokokeilun vuoksi. Kokeilun aikana kiinniotettujen kuulusteluissa tullaan kokeilun aikana hyödyntämään videoyhteyksiä, mikä vähentää myös matkustamista asemien välillä.
Pohjois-Karjalan kuljetuspartiokokeilusta hyviä kokemuksia.
Pohjois-Karjalassa vastaava kokeilu on ollut käynnissä kesäkuusta alkaen. Kokeilu aloitettiin, sillä Nurmeksen poliisivankilan tilojen remontointi olisi aiheuttanut huomattavia kustannuksia eivätkä poliisivankilan vartijaresurssit olleet riittävät toiminnan ylläpitämiseen kuin muutamana päivänä viikossa.
Kaikki Joensuun poliisivankilan vartijat ovat mukana kokeilussa ja yleinen mielipide heidän keskuudessaan on positiivinen: Vartijat kokevat, että kokeilun ansiosta työhyvinvointi ja jaksaminen ovat lisääntyneet ja toimenkuva on monipuolistunut. Lisäksi kuljetuspartiotoiminta on vapauttanut etenkin Nurmes-Lieksan hälytyspartion työaikaa peruspoliisitoimintaan. Kokeilulla on myös ollut positiivisia vaikutuksia alueiden toimintavalmiusaikoihin.
Tarvetta tämän tyyppiselle partiolle selkeästi siis on. Pohjois-Karjalassa on ollut yllättävän paljonkin kuljetuspartiolle soveltuvia tehtäviä. Myös poliisipartioille on vapautunut enemmän aikaa keskittyä omiin ydintehtäviinsä. Pitkällä aikavälillä kokeilu tullee vaikuttamaan myös Ylä-Karjalan tutkinnan läpivirtausaikoihin, sillä tutkijoiden aikaa vapautuu enemmän itse tutkintaan: Heitä ei tarvitse käyttää vartiointitehtävissä ja he saavat aiempaa enemmän apua valvonta- ja hälytystoimintasektorin partioilta. Pohjois-Karjalassa toivotaankin, että kuljetuspartiotoiminta vakinaistetaan.
Pohjois-Karjalan positiivisten kokemusten myötä heräsi ajatus siitä, että toimintaa voitaisiin laajentaa myös Pohjois-Savoon, sillä Iisalmen poliisivankila ei täytä poliisivankiloilta edellytettyjä vaatimuksia. Vaatimusten täyttäminen edellyttäisi kalliita ja merkittäviä muutostöitä. Lisäksi Iisalmen vartijaresurssien tilanne on samankaltainen kuin Nurmeksessa, eikä poliisivankilaa ole kyetty pitämään auki ympärivuorokautisesti.
Lainsäädäntömuutokset aiheuttaisivat poliisille merkittäviä lisäkustannuksia.
Tulevat lainsäädäntömuutokset (tutkintavankeuslaki, putkalaki), eduskunnan oikeusasiamiehen sekä kidutuksen vastaisen komitean kannanotot edellyttävät, että tulevaisuudessa jokaisessa poliisivankilassa olisi oltava vähintään kaksi vartijaa jokaisessa työvuorossa. Itä-Suomen poliisilaitoksella on tällä hetkellä seitsemän toimivaa poliisivankilaa (Kuopio, Mikkeli, Joensuu, Savonlinna, Iisalmi, Varkaus ja Nurmes). Näistä Nurmeksen poliisivankila on siis ollut suljettuna alueen kuljetuspartiokokeilun ajan.
Jatkossa seitsemän poliisivankilan ylläpitäminen edellyttäisi siis merkittävää vartijaresurssin lisäämistä. Resurssilisäysten ja tarvittavien muutostöiden hintalappu on pelkästään Itä-Suomen poliisilaitokselle reilu neljä miljoonaa euroa. Pelkästään henkilöstömenot kasvaisivat vuodessa vajaat 3 miljoonaa euroa tarvittavien lisärekrytointien vuoksi. Iisalmessa tämä tarkoittaisi vuosittain noin puolen miljoonan euron lisämenoja. Kyseisellä summalla voisi palkata kahdeksan poliisia.
Lähteenä: Poliisi