KUOPIO – LAPINLAHTI
Kaksi kaaharia jäi kiinni lauantai-iltana Kuopiossa, toinen henkilöautolla ja toinen moottoripyörällä. Kolmas kaahari jäi kiinni sunnuntaiyönä Lapinlahdella, tämä oli henkilöautoilija.
Itä-Suomen poliisi valvoi liikennettä Pohjois-Savon maakunnassa lauantai-illan 5. elokuuta ja sunnuntaiyön 6. elokuuta aikana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin hyllyttäneen ajokortin yhteensä kolmelta kuljettajalta. Viranomaisuutiset uutisoi sunnuntaiyönä poliisin pitäneen jo aiemmin lauantaina liikennevalvontaa, jossa poliisi kirjasi sakkoja sekä otti parilta rattijuopolta kortin kuivumaan ja yhdeltä kaaharilta kortin hyllylle.
Poliisin nopeusvalvonnassa Kuopiossa jäivät lauantai-iltana kiinni kovaa ylinopeutta ajaneet henkilöauton kuljettaja sekä moottoripyörän kuljettaja. Lisäksi Lapinlahdella varhain sunnuntaiaamuna muun valvonnan yhteydessä jäi kiinni ylinopeutta ajanut henkilöauton kuljettaja.
Kuopiossa poliisi mittasi mieshenkilön kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 154 kilometriä tunnissa ja toisen mieshenkilön kuljettaman moottoripyörän nopeudeksi 175 kilometriä tunnissa. Molemmissa tapauksissa paikalla oli 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Lapinlahdella poliisi mittasi mieshenkilön kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 178 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa tapahtumapaikalla 80 kilometriä tunnissa.
Poliisi tutkii kaikkia tapauksia törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.