Poliisi epäilee 17-vuotiasta nuorta törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta

Julkaistu



VIRRAT

Sisä-Suomen poliisi tutkii törkeää rikosta, josta epäillään alaikäistä nuorta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että rikoksesta epäilty nuori otettiin kiinni Pohjanmaan poliisilaitoksen alueelta Etelä-Pohjanmaalta Ähtäristä tiistaina ja vangittiin perjantaina Pirkanmaan Käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä.

Sisä-Suomen poliisi on aloittanut asiassa törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua koskevan esitutkinnan. 

Rikoksesta epäillään Pirkanmaanlaista nuorta. Yle Uutiset tietää kertoa, että epäilty on 17-vuotias ja tekopaikkana olisi Virrat. Media tietää kertoa, että epäilty rikos olisi tapahtunut tämän viikon maanantaina.

Asia saatettiin poliisin tietoon ulkopuolisen henkilön toimesta. Saatujen tietojen avulla poliisi on pystynyt puuttumaan asiaan teon alkuvaiheessa. Toistaiseksi poliisilla olevien tietojen mukaan epäillyllä olevat välineet ovat sellaisella asteella, ettei näiden avulla voida toteuttaa henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta. 


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Ihminen joutui veden varaan kanootin kaaduttua Mänttä-Vilppulassa

MÄNTTÄ-VILPPULA Pohjaslahden Hietalahdessa, Mänttä-Vilppulassa, hälytettiin pelastuslaitos vesipelastustehtävälle tänään perjantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta...

Poliisilta lisätietoa Parkanon poliisioperaatiosta: Mies liikkui aseen kanssa

PARKANO Sisä-Suomen poliisilla oli tänään perjantaina aamulla poliisioperaatio Parkanossa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Hätäkeskus välitti poliisille...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

Tuoreimmat artikkelit

Laurinlahden koulu palaa Espoossa

ESPOO Espoon Merisaappaassa sammutetaan rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 20.16. Edellä mainitussa osoitteessa sijaitsee...

Poliisioperaatio Turussa perjantai-iltana: Kolmea ihmistä puukotettiin kaupan edustalla Pernossa

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli poliisioperaatio tänään perjantaina illalla Turun Pernossa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan kolmen ihmisen...

Moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Nelostiellä Viitasaarella

VIITASAARI Nelostiellä Viitasaarella sattui vakava liikenneonnettomuus tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.25. Keski-Suomen pelastuslaitokselta...

Poliisi pysäytti auton oikeaan aikaan Lapissa – kuljettaja menetti tajuntansa ja lysähti poliisin käsivarsille

LAPPI Lapin poliisi kertoo onnekkaasta sattumasta, joka tapahtui viime vuoden loppupuolella. Poliisipartio oli pysäyttänyt vastaan...