Poliisi epäilee: Juuassa tapettiin susi ajamalla sen päälle moottorikelkalla

Julkaistu

JUUKA

Itä-Suomen poliisi on käynnistänyt esitutkinnan Juuassa 9.2.2022 tehtyyn epäiltyyn törkeään metsästysrikokseen liittyen. Esitutkinnan aikana kolme paikkakuntalaista henkilöä on ollut pidätettynä tai vangittuna.


Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että susi on tapettu moottorikelkalla yli ajamalla. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan omien toimenpiteidensä perusteella.

Törkeään metsästysrikokseen syyllistyy, jos metsästysrikoksessa tapetaan ahma, ilves, karhu, metsäpeura, saukko tai susi taikka vahingoitetaan sitä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä metsästysrikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Törkeästä metsästysrikoksesta tuomittava on samalla määrättävä metsästyskieltoon vähintään kolmeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Lisäksi tulee huomioida, että jos riistaeläin on metsästetty vastoin metsästyslain säännöksiä, tuomitaan eläin tai sen arvo valtiolle menetetyksi. Aikuisen suden ohjeellinen arvo on 6 100-9 100 euroa ja nuoren yksilön arvo on 4 500 euroa. Lisäksi tekovälineenä moottorikelkka tai sen arvo tuomitaan valtiolle menetetyksi.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Hirvi oli pulassa Viekijoessa Lieksassa – onnistui pääsemään lopulta rannalle

LIEKSA Hirvi joutui pulaan Nurmeksentien kupeessa Lieksassa lauantaina aamulla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen kello 07.53 eläimen...

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Henkilöauto suistui tieltä Nurmeksessa

NURMES Kuhmontiellä Nurmeksessa sattui yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään aamulla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...