ESPOO
Länsi-Uudenmaan poliisi on tehnyt onnistunutta ennaltaehkäisevää työtä pääkaupunkiseudulla. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen viime perjantaina tiedon, jonka mukaan Espoon Matinkylässä olisi perjantai-iltana todennäköisesti luvassa nuorten välinen joukkotappelu.
Poliisin saaman ennakkotiedon perusteella alueelle saapuisi nuoria ainakin Vantaalta ja Helsingistä.
Ennalta estävää työtä tekevät poliisit selvittivät asiaa iltapäivän mittaan, ja poliisi varautui toimimaan alueella aktiivisesti, jotta yhteenottoa ei tapahtuisi.
Poliisi oli alkuillasta läsnä Matinkylässä useiden partioiden voimin.
– Tapasimme alueella useita kymmeniä nuoria, ja tarkastimme heistä noin 30. Yhden nuoren hallusta löytyi machete-veitsi. Yhteenottoa ei päässyt syntymään, ja lopulta nuoret hajaantuivat paikalta, kertoo komisario Tomi Partti Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Machete on viidakkoveitsi, jota käytetään lähinnä trooppisilla alueilla. Se on yleensä noin 50–60 senttimetriä pitkä ja terä on alle kolme millimetriä paksu. Normaalisti Machetea käytetään sokeriruo’on katkomiseen sadonkorjuussa ja tiellä olevan kasvillisuuden leikkaamiseen kuljettaessa viidakon läpi, mutta Machetea voidaan käyttää myös aseena, ja siitä on useita erilaisia variaatioita riippuen käyttötarkoituksesta, kulttuurista sekä valmistajan sosiaalisesta asemasta.