LAPPI
Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikkö on joulukuun aikana kohdentanut valvontaa linja-autojen tilausajokuljetuksiin ja valvonnan tulokset ovat huolestuttavia, kertoo Lapin poliisilaitos.
Poliisin mukaan Lapin turistisesonki on lähtenyt jälleen voimalla käyntiin ja Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikkö on joulukuun aikana valvonut linja-autojen tilausajoliikennettä Lapin turistikohteissa. Tarkastuksen kohteena ovat olleet niin kotimaiset, kuin ulkomaisetkin linja-autot kuljettajineen. Tällä hetkellä kuljetustehtävissä on lukuisa määrä linja-autoyrityksiä aina eteläisintä Suomea ja ulkomaita myöten.
Linja-autoja tarkastettiin yhteensä 78 kappaletta, joista kotimaisia 61 kappaletta ja ulkomaisia 17 kappaletta. Valvonnassa poliisi kiinnitti huomiota erityisesti ajo- ja lepoaikoihin sekä ajopiirturin käytön noudattamiseen, kuljettajien ajo-oikeuksiin ammattipätevyyksineen sekä vaadittuihin liikennelupiin mahdollisine matkustajaluetteloineen, kertoo liikenneryhmänjohtaja ylikonstaapeli Jarkko Rytilahti Lapin poliisilaitokselta.
Kotimaisista kuljetuksista seuraamuksen sai noin 70 prosenttia kuljetuksista. Ulkomaisista kuljetusten osuus oli noin 30 prosenttia. Valtaosa puutteista liittyi ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen sekä ajopiirturin käyttöön. Pahimmat puutteet esiintyivät kotimaisissa kuljetuksissa ulkomaisten kuljetusten osuuden jäädessä pieniin rikkeisiin.
Ajopiirturin käytössä, sekä ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa poliisi havaitsi ajamista toisen kuljettajakortille, ilman kuljettajakorttia ajoa, väärien merkintöjen tekoa kuljettajakortille, eli oltiin ajettu ilman kuljettajakorttia, mutta kuljettajakortille merkittiin ajot levoksi. Lisäksi ajopiirturilevyjä jätettiin esittämättä, jotta rikkeet eivät näkyisi, sekä taukoja, vuorokausilepoja ja viikkolepoja oli jätetty pitämättä.
Lyhimmillään vuorokaudessa poliisi totesi viiden tunnin lepojaksoja, vaikka minimivaatimus on lyhennettynäkin yhdeksän tuntia.
– Viikkolepo tulisi pitää viimeistään kuuden vuorokauden jälkeen, mutta ajossa oli oltu yli kymmentäkin vuorokautta kerrallaan ainoastaan vuorokausilepojen voimalla. Poliisi joutui keskeyttämään ajoja ja määräämään kuljettajia levolle sakkoseuraamuksen lisäksi. Räikeimmät rikkomukset ammattiliikenteessä eivät synny vahingossa vaan ne ovat tarkoituksella tehtyjä, ylikonstaapeli Rytilahti muistuttaa.
Kuljettajien ajo-oikeuksissa, ammattipätevyyksissä ja liikennelupiin liittyvissä asioissa ei poliisi havainnut puutteita. Yksittäisiin autoihin toimitettiin voimassa oleva liikennelupa sen jälkeen, kun ilmeni, että se on niistä puuttunut. Sammuttimissa esiintyi ainoastaan yksittäisiä pieniä puutteita.
Puutteita enemmän kuin tavaraliikenteen puolella.
Poliisin suorittama valvonta osoitti, että linja-autojen osalta puutteita esiintyi enemmän kuin tavaraliikenteen puolella. Tavaraliikenteessä seuraamusten osuus on ollut noin 40 prosentissa kuljetuksia viimeisen puolen vuoden aikana Lapin alueella.
– Poliisi tulee kohdentamaan linja-autoliikenteeseen valvontaa koko turistikauden yli. Tulosten perusteella tarvetta tehostetulle valvonnalle valitettavasti on, toteaa liikenneyksikön johtaja komisario Mika Grönroos Lapin poliisilaitokselta.
Grönroos toivookin, että linja-autoyritykset tarkastaisivat asenteitaan ajo- ja lepoaikoihin, sekä ajopiirturin käyttöä koskevien säännösten noudattamiseen. Ajoja on paljon ja aikataulut ovat tiukkoja, mutta tämä haaste on yrityksissä ratkaistava. Kyse on myös matkustajien turvallisuudesta.
Poliisin tavoitteena on, että talven aikana valvonnassa päästäisiin tilanteeseen, jossa rikkeiden määrä vähenee selvästi.