Poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta kiinniottotilanteessa Oulun Kaukovainiolla

Julkaistu


OULU

Oulun Kaukovainiolla hälytystehtävällä ollut poliisipartio joutui kohdistamaan voimaa teräaseella aseistautuneen kohdehenkilön pysäyttämiseksi, tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Poliisi sai hälytystehtävän Oulun Kaukovainiolle hieman ennen kello 23:a lauantai-iltana 4. joulukuuta. Paikalle mennyt poliispartio kohtasi voimakasta vastarintaa teräaseella aseistautuneen henkilön toimesta.

Tilanteessa poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta kohti hyökkäävän uhkaajan pysäyttämiseksi. Kohdehenkilö sai vammoja. Poliisi antoi paikalla henkilölle hätäensiapua, paikalle tullut sairaankuljetuksen yksikkö kuljetti hänet Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Alustavan tiedon mukaan hän ei saanut henkeä uhkaavia vammoja.

Poliisipartio ei loukkaantunut tilanteessa.

Koska poliisi on käyttänyt tilanteessa ampuma-asetta, tapahtuneen tutkinnanjohto siirtyy siltä osin syyttäjälle. Tapahtumasta on kirjattu rikosilmoitus murhan yrityksestä, koska oikeudettoman hyökkäyksen kohteena on ollut virkatehtävää hoitanut poliisi.

Lähteenä: Oulun poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Oulussa huhtikuun lopulla kadonnut 19-vuotias nuorimies on edelleen kateissa

OULU Oulun poliisi pyytää edelleen havaintoja kadonneesta nuoresta nuoresta miehestä. Viranomaisuutiset uutisoi katoamisesta ensimmäisen kerran...

Juuri ajokortin saanut alaikäinen nuori kaahasi sen heti hyllylle Oulussa

OULU Oulun poliisin partio tapasi Oulun liikenteestä sunnuntain vastaisena yönä kello 02.50 aikaan kovaa ylinopeutta...

Kolme henkilöä loukkaantui lievästi henkilöauton ulosajossa Oulussa

OULU Pikkaralantiellä Oulussa sattui yhden ajoneuvon liikennevahinko eilen sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi on tunnistanut miehen jota epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja törkeää ryöstöä. Epäilty rikos tapahtui Urho Kekkosen...

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...

Kokkolasta anastettu arvokas sähköpyörä päätyi Seinäjoelle

KOKKOLA - SEINÄJOKI Poliisi sai viime lauantaina 4. toukokuuta ilmoituksen miehestä, joka todennäköisesti oli polkupyörää...