SOSIAALINEN MEDIA
Poliisin tietoon on tullut Telegram-päihdekauppaan liittyen yksittäistapauksia, joissa on ollut mukana alaikäisiä. Varsinaisesta ilmiöstä ei poliisin näkökulmasta kuitenkaan ole kyse ja poliisin tavoite onkin, ettei se laajene ilmiöksi.
Tästä syystä poliisi on tullut asiasta julki jo varhaisessa vaiheessa.
Telegram-viestisovelluksen päihdekauppaan liittyvissä ryhmissä kaupataan kaikenlaisia päihteitä, kuten muun muassa alkoholia, nikotiinituotteita, sähkötupakkaa, kannabista ja muita huumeita tai lääkeaineita. Tämän lisäksi on tullut esiin viitteitä siitä, että jotkut nuoret myyvät siellä myös omia, esimerkiksi ADHD-lääkkeitään.
Kaikki tietoon tulleet tapaukset ovat tulleet ilmi poliisin omissa selvityksissä sekä kansalaisilta tulleiden vihjeiden kautta. Nuorin asiaan liittyvä henkilö on ollut 13-vuotias. Alaikäiset, jotka liittyvät tämänkaltaisiin päihteitä välittäviin ryhmiin, liittyvät niihin todennäköisesti juuri siitä syystä, että voivat hankkia sitä kautta erilaisia päihteitä.
Vanhemmilla on vastuu alaikäisen lapsen kasvusta, kehityksestä ja turvallisuudesta. Vanhempien on hyvä olla tietoisia, mitä lapset ja nuoret älypuhelimillaan tekevät ja millaista sisältöä he siellä käyttävät. Huoltajalla on oikeus tarkistaa alaikäisen puhelin ja sen sisältö, jos hänellä on perusteltu syy huolestua lapsen hyvinvoinnista.
Jos huoltajana huomaa, että lapsella on puhelimellaan esimerkiksi Telegram-sovellus, tai mikä hyvänsä sovellus, on aina tärkeää käydä keskustelu kotona siitä, mihin tarkoitukseen nuori sovellusta käyttää ja millaisiin ryhmiin hän niissä kuuluu. Tämä korostuu, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.
Jos ilmenee, että alaikäinen on tekemissä päihteiden kanssa, asiaan on syytä puuttua ja hakea tarvittaessa ulkopuolista apua, jos kodin omat keinot tilanteen ratkaisemiseksi eivät riitä.