Poliisi nappasi Hämeen teiltä kiinni neljä huumepäistä kuljettajaa vuorokauden aikana – Forssan keskustassa kaaharilla oli vauhtia 127 km/h


HÄMEEN MAAKUNNAT

Huumepäisistä kuljettajista kaksi oli jo valmiiksi ajo-oikeudettomia.

Hämeen poliisia on työllistänyt poliisilaitoksen alueen liikenteessä useat liikennerikokset torstaiaamun 20. heinäkuuta ja perjantaiaamun 21. heinäkuuta välisen vuorokauden aikana, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi kertoo saaneensa kiinni yhteensä neljä huumepäistä kuljettajaa sekä yhden kaaharin. Huumepäisistä kuljettajista kaksi jäi kiinni Päijät-Hämeen maakunnassa Lahdessa ja kaksi Kanta-Hämeen maakunnassa Hausjärvellä ja Hämeenlinnassa. Kaahari jäi kiinni Forssassa.

Toinen Lahden kiinnijäämisistä tapahtui Kokkokallionkadulla, kuljettajana parikymppinen mies ja toinen Simolanmutkassa, kuljettajana kolmekymppinen mies. Kokkokallionkadun kiinnijäänti tapahtui torstai-iltana ja Simolanmutkan aikaisin perjantaiaamuna.

Kumpikin kuljettaja oli ajo-oikeudeton, joten kumpaakin epäillään huumausaineen käyttörikoksen ja rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeenlinnassa parikymppinen mies jäi kiinni Siirin alueella torstaina iltapäivällä. Myös Hausjärvellä kiinni jäänyt on parikymppinen mies. Hän jäi kiinni Kuusitiellä torstaina aamupäivällä.

Kumpaakin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Forssassa parikymppinen mies on epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies kaahasi Hämeentiellä torstaina illalla 127 kilometrin tuntinopeudella, suurimman sallitun nopeuden ollessa 40 kilometriä tunnissa.

Poliisipartio määräsi Kanta-Hämeessä rikokset tehneet väliaikaiseen ajokieltoon.

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Kanta-Hämeessä jäi kiinni useita päihtyneitä kuljettajia – yksi ajoi auton katolleen metsään

KANTA-HÄME Hämeen poliisin partiot tapasivat Kanta-Hämeen liikenteestä keskiviikkoaamun 17. heinäkuuta ja torstaiaamun 18. heinäkuuta välisen...

Moottoripyöräilijä kaahasi yli kahtasataa Kolmostiellä Hämeenlinnassa keskellä päivää

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partioita työllisti Kanta-Hämeen liikenteessä maanantaina 15. heinäkuuta mm. kaahari. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan...

Kuhmoisten asevarkauteen liittyen on tehty kiinniottoja ja vangitsemisia

KUHMOINEN Viranomaisuutiset on uutisoinut kahteen otteeseen Pirkanmaalla Kuhmoisissa tapahtuneesta asevarkaudesta. Kuhmoisissa sijaitsevaan näyttelytilaan murtauduttiin tiistain...


Tuoreimmat uutiset

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...