Poliisi nappasin Hämeen liikenteestä yhteensä kolme päihtynyttä autoilijaa

Kuljettajista kahden epäillään olleen huumausaineen ja yhden alkoholin vaikutuksen alaisena. Huumepäisistä toinen oli jo valmiiksi ajo-oikeudeton.


KANTA-HÄME – PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisia työllisti keskiviikkoaamun 2. lokakuuta ja torstaiaamun 3. lokakuuta välisen vuorokauden aikana mm. päihtyneet kuljettajat poliisilaitoksen alueella. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta ei avata tarkemmin, montako tehtävää poliisilla oli vuorokauden aikana, täten tiedossa ei ole, oliko vuorokausi rauhallinen vai kiireinen tehtävämäärässä mitattuna.



Autoilija puhalsi korttinsa kuivumaan Iitissä.

Iitintiellä Iitissä poliisin partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten keskiviikkona aamupäivällä. Autoa kuljetti kolmekymppinen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuslukeman, eli vähintään 0,50, mutta enintään 1,19 promillea.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Ajo-oikeudeton autoilija huumepäissään Turengissa.

Poliisipartio pysäytti Koljalantiellä Janakkalan Turengissa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti parikymppinen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti puolestaan osoitti positiivista huumausaineelle. Lisäksi partiolle selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta

Huumepäinen autoilija kiinni Orimattilassa.

Poliisin partio pysäytti Helsingintiellä Orimattilassa henkilöauton tarkastusta varten aikaisin torstaina. Autoa kuljetti nelikymppinen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti osoitti positiivista huumausaineelle.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Poliisi ei kerro, määrättiinkö mies heti väliaikaiseen ajokieltoon vai odottaako poliisi verikokeiden valmistumista.



Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Slaidaa tästä saman alueen uutisia



Yhteistyössä

Puhelimen suojakuoret edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna
puhelimen kuoret
Kondomit ja intiimialueen sheivaustuotteet helposti ja huomaamattomasti aina ilman posti- ja toimituskuluja
Akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen
Vaihda kultaesineet rahaksi - aina paras hinta!
Kilpailuta lainat ja löydä matalin korko
Kokeile 14 päivää ilmaiseksi äänikirjoja Nextoryn kautta
Säästä luontoa ja rahaa – shoppaile kodin tavarat huokeaan hintaan!
Jokaisen tuntemat ja tietämät bokserit
Kellot, korut ja älykellot Kulta-Centeristä! Kulta-Center tarjoaa kilpailukykyiset hinnat!
Jo yli 190 000 asiakasta - tekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö
Valikoimasta löydät satoja upeita vihki- ja timanttisormuksia - made in Finland!
Koodilla: elosmart14 sekä uudet, että voimassa olevat asiakkaat saavat 14% alennuksen, kun tilauksen loppusumma on vähintään 50€

Tuoreimmat uutiset

Raju ulosajo Akaassa – henkilöauto syttyi palamaan

AKAA Sotkiantiellä entisen Kylmäkosken kunnan alueella Akaassa, Kylmäkosken ja Sotkian välillä sattui perjantai-iltana 4. lokakuuta...

Hollolassa tapahtui henkilövahinko raideliikenteessä

HOLLOLA Päijät-Hämeessä Hollolassa, Hakosillan kohdalla tapahtui perjantaina 4. lokakuuta iltapäivällä raideliikenneonnettomuus. VR:ltä kerrotaan, että kyseessä...

Poliisi suoritti anniskelupaikkavalvontaa Hämeessä – jopa kolmessa tavattiin päihtynyttä henkilökuntaa

KANTA-HÄME - PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisi suoritti anniskelupaikkavalvontaa valtakunnallisen teeman mukaisesti viikonloppuna 27.–29. syyskuuta. Hämeessä poliisi...

Poliisilla oli takaa-ajotilanne Tuusulassa ja Järvenpäässä – poliisi etsii asianomistajia

JÄRVENPÄÄ - TUUSULA Itä-Uudenmaan poliisin partioilla oli takaa-ajotilanne Keski-Uudellamaalla torstaina 3. lokakuuta. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan,...

Lahden poliisioperaatio: Kerrostalon parvekkeelta ammuttiin

LAHTI Hämeen poliisilla oli perjantaina 4. lokakuuta poliisioperaatio Päijät-Hämeessä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisin epäilevän,...

Liedossa sijaitsevan Järvelän avantouintikeskuksen tulipalon syttymissyy on selvinnyt

LIETO Viranomaisuutiset uutisoi tiistaina 24. syyskuuta tulipalosta Järveläntiellä Liedossa. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrottiin tuolloin, että useampi...

Vaasan seudun jätelautakunnan jäseniä epäillään rikoksista – seuraavaksi on syyteharkinnan aika

VAASA Pohjanmaan poliisi on tutkinut Pohjanmaalla tapahtunutta epäiltyä jätelain rikkomista ja virkavelvollisuuden rikkomista. Pohjanmaan poliisilaitokselta...

Sauna palaa Mustasaaressa

MUSTASAARI Karperöntiellä Mustasaaressa sammutetaan perjantaina 4. lokakuuta alkuiltapäivästä syttynyttä rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että saunarakennus...

Useita nuoria joutui väkivallanteon uhriksi Espoon Haukilahdessa – poliisin tutkinta on valmistunut väkivaltarikosten osalta

ESPOO Viranomaisuutiset uutisoi elokuun puolivälin jälkeen useampaan kertaan Länsi-Uudenmaan poliisin tutkivan rikoskokonaisuutta, jossa useita nuoria...

Poliisi paljasti merkittävän rikollisorganisaation – asiassa on yli 40 epäiltyä eri puolilla Suomea

HUUMEIDEN SALAKULJETUS Poliisi on paljastanut useiden eri yksiköiden tiiviillä yhteistyöllä Ruotsista Suomeen kohdistuneen laajamittaisen huumausaineiden...

Tulisijojen lämmittäminen työllisti pelastuslaitosta Etelä-Savossa

JUVA - PUUMALA Etelä-Savon pelastuslaitosta työllisti perjantaina 4. lokakuuta yöllä ja aamulla tehtävät, joihin liittyi...

Kerrostaloasunnon puulattian alla syttyi tulipalo Tampereella

TAMPERE Teiskontiellä Tampereella sammutettiin perjantain vastaisena yönä 4. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Puunjalostustehtaalla syttyi tulipalon alku Jurvassa – hälytys tuli suurena rakennuspalona

KURIKKA Laksonkujalla entisen Jurvan kunnan alueella Kurikassa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi perjantaiaamuna 4. lokakuuta. Etelä-Pohjanmaan...

Parivaljakko anasti tuotteita muhoslaisesta kaupasta ja pakeni poliisia

MUHOS Oulun poliisi tutkii Pohjois-Pohjanmaalla tapahtunutta rikoskokonaisuutta. Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että Muhoksella kauppaliikkeestä omaisuutta...

E-S: Nuori kaksikko teki ilkivaltaa Armilan entiseen kouluun Lappeenrannassa – pelastuslaitokselle tuli hälytys suuresta rakennuspalosta

LAPPEENRANTA Ratakadulla Lappeenrannassa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi torstaina 3. lokakuuta iltapäivällä. Etelä-Karjalan pelastuslaitos lähti suorittamaan...

Oulun seudulla valvottiin raskasta liikennettä – 30 kuljettajaa sai seuraamuksia

OULUN SEUTU Poliisin, Tulli ja Rajavartiolaitos toteuttivat raskaan liikenteen valvontatapahtuman Oulun alueella tiistaina 1. lokakuuta...

Asuinrakennuksen pannuhuoneessa syttyi tulipalon alku Nurmeksen Hyvärilässä

NURMES Hyväriläntiellä Nurmeksen Hyvärilässä tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi torstai-iltana 3. lokakuuta. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei...

Ihminen oli kerrostaloasunnon parvekkeen kaiteen väärällä puolella Helsingin Rastilassa

HELSINKI Karavaanikujalla Helsingin Rastilassa tehtiin perjantain vastaisena yönä 4. lokakuuta hätäilmoitus ihmisen pelastamisesta. Helsingin pelastuslaitokselta...

Karvakonstaapeli Raimo jäljesti ohjaajan ja partiokaverin kanssa eksyneen sienestäjän Sipoossa

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisilla oli torstaina 3. lokakuuta kadonneen henkilön etsintätehtävä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että...

Helsingin poliisi suorittaa edustuston turvallisuuteen liittyvää tarkastusta Venäjän lähetystön alueella

HELSINKI Helsingin poliisi suorittaa edustuston turvallisuuteen liittyvää tarkastusta Venäjän lähetystön alueella. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että...