ESPOO
Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan sortunut silta on metallirakenteinen kävelysilta. Silta on tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin sortumatehtävälle Itätuulenkujalle Espoon Tapiolaan torstaina 11. toukokuuta aamupäivällä. Tapauksesta tiedotti lyhyesti Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos twittertilillään ja pidemmästi Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kahdella tiedotteella sekä HUS.
Poliisi kertoi ensimmäisessä tiedotteessaan, että Espoon Tapiolassa romahti vaneripohjainen silta. Silta oli yleisessä käytössä ollut tilapäinen kävelysilta. Useita henkilöitä putosi joitakin metrejä sillan pettäessä.
Pelastuslaitos kertoi twiitissään, että loukkaantuneet olivat nuoria, pääosin alaikäisiä.
HUS tiedottaa, että suurimmalla osalla loukkaantuneista vammat ovat olleet raajavammoja. Kenelläkään loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa. Vammat ovat lieviä tai keskivaikeita.
HUSin sairaaloihin tuotiin hoitoon kaikki sairaalahoitoa ja tarkastusta tarvinneet potilaat. Heitä oli yhteensä 24 potilasta, joista ohjattiin kahdeksan Uuteen lastensairaalaan, kuusi Siltasairaalaan, kuusi Jorvin sairaalaan sekä neljä Peijaksen sairaalaan.
Poliisi avaa tapahtunutta tarkemmin.
Toisessa tiedotteessaan poliisi avaa tehtävää tarkemmin. Poliisi kertoo, että tehtävälle liittyi välittömästi kolme Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen partiota. Onnettomuuspaikalle kutsuttiin välittömästi myös lisäpartioita sekä poliisin tekniset ja taktiset tutkijat. Päivän mittaan myös Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitokset ovat tukeneet poliisilaitosta eri tavoin.
Poliisin tehtävänä alkuvaiheessa oli estää lisävahingot, eristää tapahtumapaikka sekä mahdollistaa pelastuksen toimet tapahtumapaikalla.
Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan sortunut silta on metallirakenteinen kävelysilta. Silta on tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön.
Sillan pettäessä sitä on ollut ylittämässä noin 45 henkilöä. Näistä 24 henkilöä putosi sillan romahtaessa. Pudotus sillalta maahan on ollut noin 4-5 metriä. Suurin osa pudonneista on alaikäisiä Kalasataman peruskoulun koululaisryhmän jäseniä. Lisäksi pudonneiden joukossa oli yksi opettaja. He loukkaantuivat eriasteisesti, mutta kukaan ei tämän hetken tietojen mukaan saanut hengenvaarallisia vammoja. Tällä hetkellä alueella ei enää ole vaaraa, ja kulku onnettomuuspaikalle on estetty.
Näin tutkinta etenee poliisissa.
Poliisi on tehnyt onnettomuuspaikalla teknistä tutkintaa. Tekniseen tutkintaan kuuluu muun muassa sillan rakenteiden selvittäminen ja se, mistä kohdasta ja mistä syystä silta on pettänyt. Tekninen tutkinta on edelleen kesken, ja onnettomuuden syytä tutkii myös Onnettomuustutkintakeskus.
Poliisi tutkii tapahtunutta rikoksena, koska onnettomuudessa tapahtui vakavia henkilövahinkoja ja jotta onnettomuuteen liittyvät vastuukysymykset selviävät. Tässä vaiheessa on kuitenkin ennenaikaista ottaa kantaa siihen, ketä rikoksesta mahdollisesti epäillään.
Poliisi on kirjannut onnettomuudesta rikosilmoituksen.
– Tässä vaiheessa tutkimme onnettomuutta vaaran aiheuttamisena sekä vamman tuottamuksena. Rikosnimikkeet voivat täsmentyä, kun tutkinta etenee, Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan.
Esitutkintaan liittyvät kuulemiset ja kuulustelut aloitetaan heti huomenna perjantaina 12.5. Niitä jatketaan viikonlopun ajan. Asianosaisia on runsaasti ja kuulusteluiden suorittamiseen varataan riittävästi resursseja. Jos yleisöllä on tapatumasta videotallenteita, poliisi pyytää toimittamaan ne osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.
Omaiset voivat kysyä lisätietoa loukkaantuneista HUS:n potilastiedotuskeskuksesta
HUS:ssa on avattu potilastiedotuskeskus. Onnettomuudessa loukkaantuneiden omaiset voivat kysyä lisätietoa seuraavista numeroista:
- 09 471 87521
- 09 471 87522
- 09 471 87524