puhelimen kuoret

Poliisi on saanut Helsingin Jätkäsaaren asuntotunkeutujan kiinni – yritti raiskata asukkaan

Julkaistu




HELSINKI

Miestä epäillään törkeästä raiskauksesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä pahoinpitelystä. 

Helsingin poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty törkeä rikoskokonaisuus, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Viranomaisuutiset uutisoi tapauksesta aiemmin kattavasti mm. asianomistajan kertomuksiin viitaten.

Helsingin poliisi kertoo tiedotteessaan, että poliisi on pidättänyt rikoksesta epäillyn miehen tiistaina 12. syyskuuta illalla. Miestä epäillään törkeästä raiskauksesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä pahoinpitelystä. 

Poliisi tiedotti tapauksesta sunnuntaina 10. syyskuuta, jolloin poliisi julkaisi epäillyn tuntomerkit ja pyysi tietoja tapahtumista sekä havaintoja epäillystä. 

Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä.

Tästä kyse.

Poliisi sai kello 02.39 aikaan Hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Jätkäsaaressa Livornonkadulla asuntoon parvekkeen kautta tunkeutuneesta miehestä.

Poliisin tiedotteen mukaan tummaihoisen, noin 25–30-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen asunnon haltijaa ja poistuneen parvekkeen kautta asunnosta. Poliisin tiedon mukaan epäilty mies ei tuntenut asianomistajaa entuudestaan. Asianomistaja, nainen, puolestaan kertoi Jodelissa, että epäilty tekijä yritti puukottaa ja raiskata tämän.

Poliisi on saanut Helsingin Jätkäsaaren asuntotunkeutujan kiinni - yritti raiskata asukkaan
Asianomistajan aloitus Jodelissa.

– Mun asuntoon (maan tasalla) tuli just joku äijä parvekkeen kautta sisään ja yritti raiskata/puukottaa, asianomistaja kertoo.

Parveke ei ollut lukittuna. Asianomistaja kertoo, että parvekkeen ovi oli jäänyt lukitsematta ja oli vaan kahvasta kiinni. Asianomistaja oli herännyt oven saranoiden narinaan ja sälekaihtimien helinään, kun ovi oli auennut.

Jätkäsaaren tunkeutumistapaus: uhrin mukaan epäilty yritti puukottaa ja raiskata - kertoi asiasta avoimesti Jodelissa 2
Asianomistajan viesti.

– En nähnyt ensiksi mitään. Luulin puoliunessa, että tuuli oli jotenkin muka avannut oven. Sitten tajusin, että kiinnihän se on ollut ja sit näinkin sen miehen seisomas oven suussa. Huusin ”painu vittuun, painu vittuun” ja se vastas että ”sori, luulin frendin kämpäksi”. Vastasin sille takaisin jotain ”etkä vittu luullu”.

Jätkäsaaren tunkeutumistapaus: uhrin mukaan epäilty yritti puukottaa ja raiskata - kertoi asiasta avoimesti Jodelissa 3
Asianomistajan viesti.

Tämän jälkeen epäilty oli kävellyt parvekkeelle ja asianomistaja oli mennyt laittamaan ovea kiinni, niin epäilty tuli takaisin sisälle ja tönäisi asianomistajan makuuhuoneen puolelle.

Jätkäsaaren tunkeutumistapaus: uhrin mukaan epäilty yritti puukottaa ja raiskata - kertoi asiasta avoimesti Jodelissa 4
Asianomistajan viesti.

– Sit huusin apua, puristin sitä kurkusta ja jotain kamppailtiin siinä. Sit se lähti uudestaan parvekkeen puolelle ja menin perässä vetämään oven kiinni, niin sitten se otti veitsen ja tuli taas takaisin sisälle.

Asianomistaja oli yrittänyt repiä epäillyltä puukkoa pois ja saanut samalla itse osumaa.


Jätkäsaaren tunkeutumistapaus: uhrin mukaan epäilty yritti puukottaa ja raiskata - kertoi asiasta avoimesti Jodelissa 5
Asianomistajan viesti.

– Livornonkadulla tapahtui, tuli Hyväntoivonpuiston puolelta sisään ja myös poistui sinne. Revin puukkoa irti kädellä ja nyt sit joudun itse ommeltavaksi, asianomistaja jatkaa.

Asianomistaja toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta Siltasairaalaan saamaan hoitoa, poliisit jäivät kuvaamaan asuntoa ja odottamaan teknistä tutkintaa. Lisäksi poliisit lähtivät jäljestämään koiran avulla epäiltyä.

– Tiistaina 12. syyskuuta aamuseitsemältä leikkausaika, jänteet poikki, asianomistaja päivittelee saamiaan vammoja.

Poliisi on saanut Helsingin Jätkäsaaren asuntotunkeutujan kiinni - yritti raiskata asukkaan
Asianomistajan vointipäivitys.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Helsingin Kampissa oli poliisioperaatio tiistai-iltana – oli perätön ilmoitus aseella uhkauksesta

HELSINKI Helsingin poliisilla oli tänään tiistaina illalla poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai...

Poliisi on tunnistanut miehen jota epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja törkeää ryöstöä. Epäilty rikos tapahtui Urho Kekkosen...

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Tuoreimmat artikkelit

Noin 2000-neliöisessä autokorjaamorakennuksessa paloi Tampereella

TAMPERE Hepolamminkadulla Tampereella sammutettiin keskiviikon vastaisena yönä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 01.14. Pirkanmaan...

Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

Ulkosaunassa paloi Lieksassa

LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...