SATAKUNTA
Henkilö joutui veden varaan Raumalla perjantai-iltana. Asiasta twiittasi Satakunnan pelastuslaitos. Poliisi ei epäile asiassa rikosta.
Satakunnassa Raumalla, tarkemmin Syväraumanlahdella, oli pelastuslaitoksella ihmisen pelastustehtävä myöhään perjantaina 10. kesäkuuta. Hälytys tapahtuneesta tehtiin kello 23.25. Henkilö oli joutunut veden varaan.
Kun tieto onnettomuudesta tuotiin Satakunnan pelastuslaitoksen toimesta julki, oli arvattavissa, että henkilö oli hukkunut, sillä Satakunnan pelastuslaitos twiittasi poliisin hoitavan asiaan liittyvän tiedottamisen.
Poliisi tiedotti asiasta sunnuntaiaamuna 12. kesäkuuta, sillä poliisi ei ollut saanut vainajan henkilöllisyyttä selville, eikä täten voinut asiasta tiedottaa ennenkuin omaisilla on tieto suru-uutisesta.
Vainaja on keski-ikäinen paikkakuntalainen mies. Hänet löydettiin Syväraumanlahden venelaiturin vierestä vedestä.
Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Asiaa tutkitaan poliisissa kuolemansyyntutkintana.
Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos