POLIISIUUTISET – HELSINKI
Helsingin ydinkeskustassa asuvien ja asioivien kannattaa tänäänkin varautua siihen, että liikenteessä on jälleen häiriöitä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi ei päästä raskasta kalustoa Helsingin keskustaan.
Helsingin poliisi on varautunut turvaamaan Kansalaistorilla jatkuvan mielenosoituksen. Torstaina 3. helmikuuta annetussa mielenosoitusilmoituksessa Kansalaistorilla järjestettävän mielenosoituksen ajankohdaksi kerrottiin perjantai 4.2. kello 18-22 ja la-ke 5.-9.2. kello 10-22.
– Poliisi on varautunut myös tapahtuman tiimoilta mahdollisesti aiheutuvan liikennehaitan jatkumiseen. Poliisi muistuttaa, että liikenteen häiritseminen ei nauti kokoontumislain suojaa ja kukin osallistuja vastaa henkilökohtaisesti mahdollisista rikosseuraamuksista, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.
55 kiinniotettua perjantain tapahtumasta.
Poliisi hinasi perjantain tapahtumaan liittyen kymmeniä ajoneuvoja pois Mannerheimintieltä ja teki 55 kiinniottoa.
– Pääosaa kiinniotetuista epäillään niskoittelusta poliisia vastaan. Ensimmäiset kiinniotetut on päästetty pois kahdeksan aikaan aamulla ja sitä mukaa heitä päästetään pois, kun kuulustelut on hoidettu, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.
Mannerheimintie saatiin avattua normaalisti liikenteelle lauantaiaamuna noin kello 4.
– Sen jälkeen ei yöllä ole ollut suurempia järjestyshäiriöitä tähän tapahtumaan liittyen. Poliisi seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä, toteaa Heinonen.
Lähteenä: Helsingin poliisilaitos