HELSINKI
Yksi henkilö kiipesi rakennuksessa korkean rakenteen päälle. Poliisi neuvotteli mielenosoittajan kanssa ja kehotti tätä tulemaan alas. Henkilö tuli lopulta alas oma-aloitteisesti.
Helsingin poliisilla oli keskiviikkona 29. marraskuuta tehtävä Helsingin yliopiston rakennuksissa. Rakennuksiin kokoontui ihmisiä, jotka tekivät paikan päällä poliisille ilmoituksen mielenosoituksesta.
Mielenilmaus alkoi Helsingin yliopiston päärakennuksella iltapäiväkolmen aikaan, ja se eteni rauhallisesti.
Helsingin yliopisto ilmoitti poliisille, että se aikoo sulkea rakennuksen kahdeksalta. Poliisi toimi yliopiston linjauksen mukaisesti ja aloitti antamaan mielenosoittajille poistumiskehotuksia. Suurin osa mielenosoittajista noudatti poistumiskehotusta ja poistui paikalta.
Yksi henkilö kiipesi rakennuksessa korkean rakenteen päälle. Poliisi neuvotteli mielenosoittajan kanssa ja kehotti tätä tulemaan alas. Henkilö tuli lopulta alas oma-aloitteisesti.
Mielenosoitus jatkui toisessa rakennuksessa.
Muutamia kymmeniä mielenosoittajia siirtyi jatkamaan mielenosoitusta yliopistorakennus Porthanian sisätiloihin puoli kahdeksan jälkeen. Helsingin yliopisto oli ilmoittanut poliisille, että se aikoo sulkea myös Porthanian ovet kahdeksalta, jolloin poliisi myös pyysi mielenosoittajia poistumaan.
Poliisi pyrki Porthanialla saamaan keskusteluyhteyden mielenosoittajiin, ja heitä ohjattiin neuvoin, kehotuksin ja käskyin poistumaan tilasta. Osa mielenosoittajista ei noudattanut poliisin poistumiskäskyä, vaan muun muassa ripustautuivat rakennuksen ulko-oviin ja yrittivät päästä takaisin sisään rakennukseen.
Poliisi joutui kantamaan joitain mielenosoittajia pois rakennuksesta. Kaksi mielenosoittajaa kiipesi Porthanian aulan rakenteisiin. Toinen kiipeäjistä tuli alas poliisin käskystä. Toinen kiivennyt hyppäsi myöhemmin muutaman metrin korkeudesta turvallisesti alas patjalle.
Poliisi teki poliisilakiperusteisia kiinniottoja.
Poliisi otti tehtävän aikana kiinni kokonaisuudessaan 13 henkilöä, joista yhden Helsingin yliopiston päärakennuksella ja loput 12 Porthaniassa. Poliisi teki kiinniotot poliisilakiperusteisesti rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.
Kiinniotettuja epäillään niskoittelusta poliisia vastaan. Osaa kiinniotetuista epäillään myös haitanteosta virkamiehelle.