HELSINKI
Henkilö toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkotutkimuksiin.
Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Helsinkiin sunnuntain vastaisena yönä 14. huhtikuuta kello 01.22 aikaan. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä.
Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että pelastuslaitoksella ei ollut kohteessa tehtävää. Henkilö oli pudonnut mereen Hakaniemenrannassa, josta poliisi oli onnistunut hänet nostamaan ennen pelastuksen saapumista kohteeseen.
Kohteeseen saapunut ensihoitohenkilöstö toimitti henkilön jatkotutkimuksiin.