puhelimen kuoret

Poliisi etsii edelleen Heinolassa kadonnutta Jani Matilaista

Julkaistu




Poliisi etsii edelleen Heinolassa kadonnutta Jani Matilaista
Poliisi pyytää edelleen havaintoja Matilaisesta ja hänen liikkeistään lauantaiaamuyön jälkeen. Lisäksi poliisi pyytää Heinolan Vuohkallion alueella ja sen lähistöllä olevia kiinteistönomistaja ja yrittäjiä tarkastamaan kiinteistöllään olevat lukitsemattomat ulkovarastot, perävaunut yms. ja ylipäätään kaikki sellaiset tilat, joihin ihmisellä on mahdollista suojautua. Kuva: Poliisi.

HEINOLA

Poliisi pyytää edelleen mahdollisia lisähavaintoja Heinolassa kadonneesta Jani Matilaisesta ja hänen liikkeistään. Hämeen poliisi tiedotti 43-vuotiaan Matilaisen katoamisesta ensimmäisen kerran torstaina 9. marraskuuta, jolloin myös Viranomaisuutiset asiasta uutisoi.

Hämeen poliisin suorittamassa tutkinnassa poliisille on selvinnyt, että Matilainen on viettänyt aikaa Heinolan ABC -huoltamolla sekä huoltamon parkkipaikalla perjantain 3. marraskuuta ja lauantain 4. marraskuuta välisen yön. Toistaiseksi viimeisin havainto Matilaisesta on ABC-huoltamon parkkipaikalta lauantaina aamuyöllä noin puoli viiden aikaan.

Matilaisella oli kadotessaan päällään huomiota herättävä takki. Takin selässä ja kyljissä on visuaalisesti hyvin erottuvat neonkeltaiset raidat.

Poliisi etsii edelleen Heinolassa kadonnutta Jani Matilaista
Kuva Matilaisen vaatetuksesta. Kuva: Poliisi

Poliisi pyytää edelleen havaintoja Matilaisesta ja hänen liikkeistään lauantaiaamuyön jälkeen. Lisäksi poliisi pyytää Heinolan Vuohkallion alueella ja sen lähistöllä olevia kiinteistönomistaja ja yrittäjiä tarkastamaan kiinteistöllään olevat lukitsemattomat ulkovarastot, perävaunut yms. ja ylipäätään kaikki sellaiset tilat, joihin ihmisellä on mahdollista suojautua.

Havainnoista voi ilmoittaa puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pakettiautolla matkassa ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahden liikenteestä eilen keskiviikkona vahvasti päihtyneen pakettiautoilijan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Mies alkoi uhoamaan poliisille Lahdessa – päätyi käsirautoihin

LAHTI Hämeen poliisin partio hälytettiin tehtävälle Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen iltapäiväviiden aikoihin eilen keskiviikkona. Hämeen poliisin...

Epäilty rattijuoppo ajoi auton ulos tieltä Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahdessa eilen tiistaina aamulla aikaan epäillyn rattijuopon. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...