Poliisi saanut kiinni tämän viikon aikana Vakka-Suomessa useita huumepäisiä kuljettajia

Julkaistu


VAKKA-SUOMI

Lounais-Suomen poliisia on työllistänyt Vakka-Suomessa muutamat rattijuopot, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen Vakka-Suomen alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhteensä kolmesta rattijuoposta, joista kaikki olivat huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Ajo-oikeudeton rattijuoppo huumausaineen vaikutuksen alaisena Kalannintiellä – ylinopeus paljasti.

Maanantaina 5. syyskuuta, Kalannintiellä poliisia vastaan ajoi henkilöauto lievää ylinopeutta, ja partio päätti pysäyttää auton tarkastusta varten.

Auton kuljettajana ollut mies puhalsi illalla yhdentoista maissa poliisin alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen kannabikselle. 

Mies oli lisäksi ajokiellossa, joten häntä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ajokiellon aikana ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Huumepäinen kuljettaja kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta.

Keskiviikkona 7. syyskuuta keskipäivällä, poliisi sai ilmoituksen epävarmasti liikkuvasta autosta Uudessakaupungissa. Poliusipartio tavoitti auton Ketunkalliontien pysäköintialueella ja pysäytti sen tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon.

Kuljettajana ollut mies oli päihtyneen oloinen, mutta puhalsi nolla promillea, joten hänelle päätettiin tehdä huumausainepikatesti. Testi oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Huumepäinen kuljettaja kiinni Lokalahdella.

Keskiviikkoiltana 7. syyskuuta, poliisi päätti pysäyttää epävarmasti liikkuneen henkilöauton Lokalahden Kivistöntiellä.

Auton kuljettajana ollut mies puhalsi nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille.

Tätäkin miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Nosturin kaatuminen kyljelleen aiheutti liikennehaittaa Raumalla

Tiilivuorentiellä Raumalla sattui torstaina 29. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Paikkakuntalainen Maria Pullinen kertoo Rauman...

Poliisi kertoo tutkivansa Raumalla tapahtunutta kuolemaa henkirikoksena

Raumalla on tapahtunut viime vuoden joulukuussa epäilty henkirikos. Lounais-Suomen poliisilaitos tuli asiasta julki torstaina...

Tuoreimmat artikkelit

Turun Kupittaalla juoksentelee hätääntynyt hirvi

TURKU Turun Kupittaalla juoksentelee hätääntynyt hirvi, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi on paikalla ja pyrkii varoittamaan...

Poliisi on tunnistanut miehen jota epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja törkeää ryöstöä. Epäilty rikos tapahtui Urho Kekkosen...

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...