ETELÄ-KARJALA
Kaakkois-Suomen poliisilla oli Etelä-Karjalassa vilkas viikonloppu ja poliisia työllistivät lähinnä erilaiset liikennerikokset, pahoinpitelyt ja vahingonteot.
Poliisille tehtiin yhteensä seitsemän ilmoitusta pahoinpitelyistä viikonlopun aikana. Pahoinpitelyjä tapahtui niin yksityisissä asunnoissa kuin julkisilla paikoilla ympäri Etelä-Karjalaa.
Rattijuopumuksia ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia
Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa viikonlopun aikana. Rattijuopumuksesta epäillään kahdeksaa kuljettajaa. Viiden näistä kuljettajista epäillään ajaneen huumaantuneena ja syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen. Yksi kuljettajista ajoi mopolla ja loput henkilöautoilla. Poliisi tavoitti kuljettajat ympäri Etelä-Karjalaa Lappeenrannasta, Imatralta, Parikkalasta ja Rautjärveltä.
Poliisi pysäytti viikonlopun aikana kaksi henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisi tavoitti kuljettajat Valtatie 6:lla Lappeenrannassa Lauritsalan ja Joutsenon kohdalla. Toisella kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta ja kuljettaja ajoi 167 km/h tuntinopeudella 100 km/h nopeusrajoitusalueella. Toinen kuljettaja ajoi 185 km/h tuntinopeudella 100 km/h nopeusrajoitusalueella.
Lappeenrannassa kolme pientä tulipaloa varomattoman käsittelyn takia
Poliisi valvoi mopomiittiä Lappeenrannassa Reijolan kaupunginosassa ja tavoitti alaikäisen nuoren, joka oli käsitellyt varomattomasti palavaa aineitta ja sytyttänyt kolme pientä tulipaloa. Palot saatiin sammutettua nopeasti. Poliisi tutkii asiaa varomattomana käsittelynä.
Lähde ja teksti: Poliisi