KOUVOLA
Kuljettajista kolme oli huumausaineen vaikutuksen alaisena ja kaksi alkoholin vaikutuksen alaisena.
Kaakkois-Suomen poliisia on työllistänyt Kouvolan alueen teillä viime viikolla mm. päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Kaakkois-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin kirjanneen viime viikolla yhteensä viisi rikosilmoitusta epäillyistä rattijuopumuksista Kouvolan alueella.
Poliisi epäilee kahta kuljettajaa rattijuopumuksesta alkoholin vaikutuksen alaisena sekä kolmea kuljettajaa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi kahden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumuksen ohella kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä yhden liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Lisäksi yhden henkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa nopeudella 130 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa.
Epäillyistä rikoksista kolme tapahtui Kouvolassa, kaksi Kuusankoskella ja yksi Elimäellä.